Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen koulutusjaosto
Protokoll 26.04.2022/Paragraf 15


 

Esityslistan hyväksyminen

 

Suomenkielinen koulutusjaosto 26.04.2022 § 15  

    

 

Päätös / Beslut Suomenkielinen koulutusjaosto päätti yksimielisesti hyväksyä esityslistan sillä muutoksella, että esityslistan kohtien 5 ja 6 käsittelyjärjestys muutettiin siten, että kohta 6 ilmoitusasiat käsitellään ennen kohtaa 5 Sipoon kunnan peruskoulujen lukuvuosisuunnitelmat lukuvuodelle 2021-2022 (B - ja C-osa).

Päätettiin, että asiat käydään ensin yhdessä läpi, jonka jälkeen jaostot jakaantuvat erillisiksi kokouksiksi päätöksentekoa varten.