Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen koulutusjaosto
Protokoll 15.06.2022/Paragraf 27


Liite 1 - Sipoon lukio vuosikertomus

 

Sipoon lukion lukuvuoden 2021-2022 lukuvuosisuunnitelman toteutumisen arviointi

 

Suomenkielinen koulutusjaosto 15.06.2022 § 27  

637/12.00.01/2021  

Valmistelija: Sipoon lukion rehtori Juha Kujanpää, juha.kujanpaa(at)sipoo.fi

Lukioasetuksen mukaan opetuksen/koulutuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, josta määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Suunnitelmien toteutuminen tulee arvioida lukuvuoden päätyttyä.

Päätösvalta asiassa

Sipoon kunnan hallintosäännön 28 § mukaan koulutusjaosto hyväksyy peruskoulujen ja lukioiden lukuvuoden työsuunnitelmat.

Toteutumisen arviointi

Sipoon lukion vs. rehtorina toimi lukion apulaisrehtori Satu Skogster 1.8.2021-23.1.2022 ja lukion rehtorina toimi Juha Kujanpää ajalla 24.1.-31.7.2022. Apulaisrehtorin sijaisena toimi 1.8.2021-23.1.2022 lehtori Jani Rämäkkö.

Suuren opiskelijamäärän vuoksi ensimmäisen vuoden opiskelijat on jaettu kolmeen ryhmänohjausryhmään ja muut vuosikurssit kahteen ryhmänohjausryhmään.

Lukuvuoden alkaessa sisään otettujen ensimmäisen vuoden opiskelijoiden alin perusopetuksen päättötodistuksen sisäänottokeskiarvo oli 7,42 yleislinjalla ja 7,83 LUMA-linjalla. Sipoon lukiossa on lukuvuoden päättyessä 204 opiskelijaa. Lukiosta valmistuu 4.6.2022 44 ylioppilasta.

Kokonaistuntikehys oli 393 vuosiviikkotuntia. Tämän päälle on annettu opetusta Opetushallituksen hankerahalla, jota on myönnetty koronasta johtuvien oppimisvajeiden umpeen kuromiseksi.

Lukiossa on toiminut johtoryhmä, aineryhmät, sekä uutena elementtinä toimintatiimit. Toimintatiimien lukuvuoden aikana käynnistyneestä toiminnasta on kuvaus lukuvuoden vuosikertomuksessa.

Lukuvuoden aikana on kokoontunut työpaikkakokous kahdeksan kertaa sekä Enterin yhteistyösopimuksen mukainen Enterin kokous neljä kertaa. Osa kokouksista on toteutettu etätoteutuksina.

Enterin yhteistoimintasopimuksen mukainen ohjausryhmä on kokoontunut kerran.

Koko lukuvuoden toiminta on pystytty järjestämään lähiopetuksena lukuun ottamatta sitä, että hiihtolomaan asti tiettyjä, lähinnä koulun juhliin liittyviä toimintoja on joko siirretty, kuten vanhojen tanssit jotka pidettiin 2.6., tai osittain etätoteutuksina luokista seuraten, kuten syksyn lakkiaiset 3.12. ja penkkarit 10.2. Loppukeväästä rajoitusten hellittäessä kaikki toiminta on toteutettu normaalisti ja lähitoteutuksina.

Kevään aikana lukion kansainvälinen toiminta on saatu jälleen käynnistettyä. Lukion ruotsin kielen opintojakso teki Tukholmanmatkan vuodelta 2020 siirtyneellä hankerahoituksella, syksyksi 2022 valmisteltiin espanjan kielen opintomatkaa, ja koulu vastaanotti Erasmus+ -opettajavieraita toukokuussa 2022 Espanjasta, Italiasta, Saksasta ja Itävallasta Job Shadowing -teemalla.

Esittelijä Opetuspäällikkö Strandström Riikka

Ehdotus Suomenkielinen koulutusjaosto hyväksyy Sipoon lukion 2021-2022 lukuvuosisuunnitelman toteutumisen arvioinnin.

Käsittely 

Päätös Suomenkielinen koulutusjaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen teknisellä korjauksella.