Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen koulutusjaosto
Protokoll 20.11.2023/Paragraf 66



 

Sipoon kunnan vastine valtuustoaloitteeseen seinien lisäämisestä Miilin koulurakennukseen

 

Suomenkielinen koulutusjaosto 20.11.2023 § 66  

1442/10.03.02.00/2022  

Valmistelija: Opetuspäällikkö, Riikka Strandström riikka.strandstrom(at)sipoo.fi

Heikki Vestman ja 17 muuta valtuutettua jättivät 14.11.2022 aloitteen, jossa esitetään, että kunta selvittää oppilaiden lähtökohdista, oppilaita ja opettajia kuullen tarpeet lisätä Miilin koulurakennukseen sisäseiniä. Lisäksi selvitetään pulpettien hankkiminen ainakin alkuluokkia käyville oppilaille.

Taustaa

Miilin sivistyskeskus on suunniteltu Sipoonlahden esiopetuksen ja Sipoonlahden yhtenäiskoulun käyttöön. Tällä hetkellä kiinteistössä toimivat kolme esiopetusyksikköä ja kolme peruskoulua (Sipoonlahden koulu, Söderkulla skola, Leppätien koulun Miilin yksikkö, Sipoonlahden esiopetus, Söderkulla förskola ja kielikylpyesiopetus). Esiopetuksen ja perusopetuksen oppilaita on yhteensä lähes 1000. Lisäksi kiinteistössä järjestetään paljon kulttuuri- ja vapaa-ajan toimintaa vauvasta vaariin. Toimijoina ovat mm. Hobari-harrastustoiminta, Sipoon opisto, Sipoon musiikkikoulu, Porvoonseudun musiikkiopisto, Porvoon taidekoulu ja Keravan tanssiopisto. Useamman yksikön toiminnan sovittaminen vaatii sekä toiminnan sijoittelujen tarkempaa tarkastelua että mahdollisesti fyysisen oppimisympäristön muutoksia.

Selvitystyön muotoilu aloitettiin Miilin koulujen ja esikoulujen esimiesten kanssa elokuussa 2022 ja varsinainen prosessi koko sivistyskeskuksen henkilökunnan ja oppilaiden kanssa tammikuussa 2023. Osana selvitystyötä toteutettiin yhteistyössä Laurea-ammattikorkeakoulun palvelu- ja liiketoimintamuotoilun YAMK-opiskelijoiden kanssa palvelumuotoiluprojekti, jossa tutkittiin Miilin sivistyskeskuksen toimintoja sekä Miilin alueen palveluita. Hankkeeseen osallistettiin oppilasryhmiä 1.-9. vuosiluokilta sekä sivistyskeskuksessa toimivia yhteistyökumppaneita (Taiteen perusopetus, Harrastamisen Suomen mallin kumppanit). Henkilöstö pääsi osallistumaan laajasti muutostöiden suunnitteluun. He saivat kertoa, millaiset tiloihin tehtävät ratkaisut parantaisivat tilojen käytettävyyttä pedagogisessa mielessä. Ehdotettuja ratkaisuja käytiin useamman kerran läpi, jotta muutostarpeet ja -työt eivät pohjautuisi yksittäisten työntekijöiden toiveisiin, vaan toteutettavat muutostyöt palvelisivat mahdollisimman laajasti kaikkia.

Toimintojen sijoittelu

Kuuden eri toimijan toimintojen sijoittelua haluttiin muuttaa niin, että sijoittelu palvelisi kaikkia käyttäjiä mahdollisimman hyvin. Tämä muutostyö aloitettiin kevättalvella 2023. Miilin kiinteistössä toimivien koulujen ja esiopetusyksikköjen toiminnan sijoittelusta lukuvuodelle 2023-2024 laadittiin alustava suunnitelma maaliskuussa 2023. Suunnitelmaa tarkennettiin sen jälkeen koulujen johtoryhmissä sekä rehtoreiden ja päiväkodinjohtajien yhteissuunnittelulla. Suunnitelman esiteltiin opetuspäälliköille ja varhaiskasvatuspäällikölle 16.3.2023.

Suunnitelman perusteella kolmen eri koulun ja kolmen eri esiopetusyksikön pääasiallisessa käytössä olevien tilojen osalta tehtiin muutoksia. Kiinteistön sisäinen muutto toteutettiin kesällä 2023.

Muutostyöt

Sipoon kunnan Yhdyskunnan ja ympäristön toimiala käynnisti muutossuunnitelman tarkemman suunnittelun Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy:n kanssa syksyllä 2023. Kyseinen arkkitehtitoimisto on suunnitellut kiinteistön, joten heillä on laaja tietämys kiinteistöstä. Muutossuunnittelun tavoitteena oli parantaa tilojen toimivuutta ja käyttöön sopivuutta ensimmäisten käyttövuosien kokemusten pohjalta. Käyttäjäpalautetta oli kerätty Sipoon kunnan erityissuunnittelijan toimesta. Arkkitehtisuunnittelijoille, koulujen johtoryhmille, kouluisännälle ja kiinteistönhoitajalle järjestettiin myös muutostarpeiden arviointikäynti kohteessa. Arviointikäynnillä käytiin läpi muutostarpeet ja niihin sopivia ratkaisuja. Muutossuunnitelma laadittiin käyttäjäpalauteaineiston ja kohdekäynnin pohjalta.

Lähes jokaiseen oppikylään esitetään lisättäväksi yksi lasiseinä lasipariovella jakamaan opetustilaa rungon suuntaisesti ja yksi valoa läpäisemätön paljeseinä poikittaisesti ikkunaseinään nähden. Lasiseiniin on rakennusaikana varauduttu tekemällä niille kannatusrungot holvista. Rungot eristetään talotekniikkaläpivetoja väistellen ja kanavien kohdalta tiivistäen.

Henkilöstön työskentelyalueelle lisätään kiinteä lasiseinä umpiovella rajaamaan tilasta erillinen työskentelyhuone. Lisäksi tilaan suunnitellaan hankintoja, joiden tarkoitus on estää tilan liiallinen lämpeäminen. 1. kerroksen ruokalasta rajataan pienryhmätila kiinteällä lasiseinällä ja lasiliukuovella. Näiden lisäksi muutostyösuunnitelmassa on yksittäisiä äänieristys- ja ovimuutoksia.

Muutostöiden toteuttaminen

Arkkitehtien piirustukset toteutettaviksi suunnitelluista muutostöistä lähetettiin kustannuslaskentaan lokakuussa 2023. Muutostöiden kustannuksiin varattiin vuoden 2024 talousarvioesityksellä 600 000 €. Lisäksi toimijoiden tarvitsemiin kalustehankintoihin on käytettävissä sivistysosaston investointirahoja vuodelle 2023 ja 2024. Kalustehankinnoilla parannetaan toiminnan järjestämistä eri tiloissa. Käyttäjien tarvitsemia lisäkalusteita on toteutettu myös kunnassa jo olemassa olevia kalusteita kiinteistöön siirtämällä elokuussa 2023.

Yhteenveto

Miilin kiinteistöä käyttää tällä hetkellä useampi toimija samanaikaisesti verrattuna alkuperäiseen suunnitelmaan. Miilin sivistyskeskuksen oppimisympäristöön on suunniteltu toteutettavaksi fyysisiä tilamuutoksia, jotta tilat soveltuvat paremmin useamman yksikön toimintaan kaksikielisessä sivistyskeskuksessa. Suunniteltujen muutosten arvioidaan palvelevan myös sivistyskeskuksessa tarjottavaa taiteen perusopetuksen ja Harrastamisen Suomen mallin toimintaa. Muutostarpeet on kuvattu tiiviissä yhteistyöprosessissa koulujen ja esikoulujen henkilöstön kanssa lukuvuoden 2022-2023 aikana. Muutostöille on toteutettu kustannuslaskelma ja vuoden 2024 talousarvioesityksen investointiosassa niihin on esitetty varattavaksi 600 000 €. Tarvittavia kalustehankintoja voidaan toteuttaa sivistysosastolle jo osoitetuista vuoden 2023 investointirahoista. Lisäksi kalustehankintoja voidaan toteuttaa vuoden 2024 sivistysvaliokunnan esittämistä investointirahoista, mikäli ne myönnetään.

Esittelijä Opetuspäällikkö Strandström Riikka

Ehdotus Suomenkielinen koulutusjaosto päättää antaa oheisen vastauksen sivistysvaliokunnalle ja edelleen kunnanhallitukselle sekä valtuustolle.

Käsittely 

Päätös Suomenkielinen koulutusjaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän
ehdotuksen.

 

Liitteet

 

Liite 1 - Valtuustoaloite seinien lisäämisestä Miilin koulurakennukseen