Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Protokoll 07.06.2021/Paragraf 190



 

 

Kunnanhallituksen kokoukset syksyllä 2021 / Kommunstyrelsens möten hösten 2021

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 07.06.2021 § 190  

70/00.01.01.03/2021  

Valmistelija / Beredare: hallintopäällikkö / förvaltningschef Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Sipoon hallintosäännön 129 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Hallintosäännön 127 §:n mukaan toimielimen kokous voidaan pitää myös sähköisesti.

Kunnanhallitus kokoontuu pääosin maanantaisin klo 16.30 alkaen. Koronapandemiasta johtuen kunnanhallitus kokoontuu toistaiseksi Kuntalassa sekä sähköisesti Teamsin kautta.

Kuntavaalien siirtymisen myötä valtuustokauden vaihdos siirtyi elokuulle. Talousarvion ja muiden asioiden valmisteluprosessien kannalta on tarkoituksenmukaista, että nykyinen kunnanhallitus päättää syksyn kokouksista. Uusi kunnanhallitus voi tarvittaessa tehdä muutoksia kokousaikatauluun.

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus päättää pitää kokouksensa syksyllä 2021 liitteen mukaisesti.

Kommunstyrelsen beslutar hålla sina möten hösten 2021 enligt bilagan.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag.