Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Protokoll 16.08.2021/Paragraf 232


Keskusvaalilautakunnan valinta / Val av centralvalnämnd

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 16.08.2021 § 232  

949/00.00.01.01/2021  

Valmistelija / Beredare: hallintopäällikkö / förvaltningschef Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa (v. 2021) ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä (Liik., FP, RKP, SDP, Kesk., Vihr., Kok., PS,Vas., Kristall., KD).

Tarkastelu suoritetaan erikseen jäsenten ja varajäsenten osalta. Jotta keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet edustaisivat edellisissä kuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä, se yleensä edellyttää, että kukin jäsen ja varajäsen edustaa eri äänestäjäryhmää. Niin kauan kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, keskusvaalilautakuntaan ei tule valita muusta ryhmästä kahta edustajaa. Keskusvaalilautakunnan varsinaisia jäseniä valittaessa on otettava huomioon, että lautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä, eli lähtökohtaisesti kaikkien varsinaisten jäsenten tulee osallistua kokouksiin.

Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.

Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia.

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto 
- valitsee keskusvaalilautakuntaan jäsenet sekä varajäsenet sijaantulojärjestyksessä toimikaudeksi 2021-2025, ja  
- valitsee keskusvaalilautakunnalle puheenjohtajan ja varapuheenjohtan.   

Kommunstyrelsen föreslår fullmäktige att fullmäktige 
- väljer ledamöter samt ersättare i inträdesordning i centralvalnämnden för mandatperioden 2021-2025, och 
- väljer en ordförande och en vice ordförande i centralvalnämnden.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag.