Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen koulutusjaosto
Protokoll 15.09.2021/Paragraf 39


 

Koulujen varautumissuunnitelmat lukuvuodelle 2021-2022

 

Suomenkielinen koulutusjaosto 15.09.2021 § 39  

1036/12.00.01/2021  

Valmistelija: Opetuspäällikkö Riikka Strandström, riikka.strandstrom(at)sipoo.fi

Taustaa päätöksenteolle

Syyslukukaudella 2021 perusopetus järjestetään lähtökohtaisesti lähiopetuksena. Mikäli lähiopetusta ei voida koronavirustilanteen vuoksi turvallisesti järjestää, voidaan opetuksessa siirtyä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin perusopetuslain muutoksen nojalla. Perusopetuslain muutos (PoL20a§) on voimassa 31.7.2022 asti. Arvio lähiopetuksen turvallisuudesta tehdään yhdessä alueellisten tartuntatautiviranomaisten kanssa.

Lähiopetuksessa noudatetaan normaalia lainsäädäntöä. Lisäksi huomioidaan OPH:n, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille koronaviruspandemian aikana.

Koulut tekevät koulukohtaisen Varautumissuunnitelman lukuvuodelle 2021-2022. Poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin varaudutaan kirjaamalla alustavasti pääkohdat toimintamalleista etä- ja lähiopetuksen vuorottelussa. Koulut voivat hyödyntää aiemmin tehtyjä suunnitelmia ja kokeiltuja toimintamalleja sekä lähi- että etäopetuksessa. Keskeistä on, että suunnitelman avulla koulu voi tarpeen vaatiessa siirtyä nopeasti poikkeustilanteen vaatimiin opetusjärjestelyihin.

Suunnitelman tavoitteena on

- Luoda turvallisuuden tunnetta oppilaille, henkilöstölle ja huoltajille

- Pienentää tartuntariskiä koulujen alettua

- Helpottaa mahdollisten tartuntaketjujen selvittämistä

- Pienentää riskiä koko koulun karanteenista ja sulkemisesta

Suunnitelmaa voi täsmentää lukuvuoden aikana tautitilanteen vaatimalla tavalla. Suunnitelma käydään läpi henkilöstön kanssa.

Esittelijä Opetuspäällikkö Strandström Riikka

Ehdotus Koulujen varautumissuunnitelmat lukuvuodelle 2021-2022 merkitään tiedoksi.

Käsittely 

Päätös Suomenkielinen koulutusjaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.