Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Protokoll 06.09.2021/Paragraf 279


Nimistötoimikunnan asettaminen / Att tillsätta en namnkommitté

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 06.09.2021 § 279  

949/00.00.01.01/2021  

Valmistelija / Beredare: hallintopäällikkö / förvaltningschef Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Kuntalain 30 §:n mukaan kunnanhallitus voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten. Kuntalain 74 §:n mukaan toimikuntaan voidaan valita sellainenkin henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen ja lautakuntaan tai jonka kotikunta kunta ei ole.Toimikunnat asetetaan enintään kunnanhallituksen toimikaudeksi (kuntalaki 32 §). Kunnanhallituksen toimikausi on neljä vuotta.

Sipoon kunnassa on toiminut nimistötoimikunta, johon on kuulunut puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja neljä jäsentä.

Nimistötoimikunta

- antaa ehdotuksia katujen ja teiden nimiksi

- antaa pyynnöstä lausunnon koskien julkisten rakennusten ja alueiden nimiä sekä olla aloitteellinen näiden osalta.

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus asettaa nimistötoimikunnan kaudeksi 2021-2025 ja valitsee toimikunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenet. 

Kommunstyrelsen tillsätter en namnkommitté för perioden 2021-2025 och väljer ordförande, vice ordförande och ledamöter till kommittén.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Kunnanhallitus asetti nimistötoimikunnan kaudeksi 2021-2025 seuraavasti:

Kaarina Nazarenko, puheenjohtaja
Antti Skogster, varapuheenjohtaja
Vidar Lindqvist
Charlotta Engblom
Roy Harkimo
Brita Ekebom

Kommunstyrelsen tillsatte en namnkommitté för perioden 2021-2025 enligt följande:

Kaarina Nazarenko, ordförande
Antti Skogster, viceordförande
Vidar Lindqvist
Charlotta Engblom
Roy Harkimo
Brita Ekebom