Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet
Protokoll 08.02.2021/Paragraf 17



 

Kielikylpytoiminnan laajentaminen Etelä-Sipooseen / Utvidgning av språkbadsverksamheten till södra Sibbo

 

 

701/12.00.00/2020

 

KOULJAOS § 61 Suomenkielinen koulutusjaosto 27.10.2020

Valmistelija: Opetuspäällikkö Riikka Strandström, riikka.strandstrom(at)sipoo.fi

 

Taustalla olevat päätökset

Sivistysvaliokunta on 31.1.2018 päättänyt kielikylvyn laajennuksesta seuraavaa: "Kielikylpyvarhaiskasvatusta laajennetaan Leppätien ja Metsärinteen kielikylpypäiväkodeissa yhteensä puolella ryhmällä 1.8.2018 alkaen siten, että kaikissa ikäluokissa voi olla 33 lasta. Samoin kielikylpyesiopetuksen ikäluokkaa voidaan tapauskohtaisesti kasvattaa kolmeenkymmeneen kolmeen esioppilaaseen 1.8.2018, jos sinne hakeutuvat lapset ovat esimerkiksi olleet jo aiemmin kielikylpyvarhaiskasvatuksessa jossain toisessa kunnassa."

 

Kunnanhallituksessa on 16.3.2020 hyväksytty seuraava ehdotus:

"Söderkulla skola rakennetaan kaksisarjaisena kouluna Neiti Miilintielle. Suunnitelmassa huomioidaan mahdollisuudet sijoittaa päivähoito ja esikoulutoiminta rakennukseen. Samalla suunnitellaan niin, että kielikylpytoiminta voi aloittaa Sipoonlahden koululla syksyllä 2021."

 

Päätösvalta asiassa

Sipoon kunnan hallintosäännön 28§ mukaan Suomenkielisen koulutusjaoston toimivaltaan kuuluu päätös siitä, että perusopetukseen voidaan muodostaa yksi tai useampi opetusryhmä, jossa opetusta annetaan muulla kuin koulun opetuskielellä.

 

Olemassa olevat tilat jat oppilasryhmät Söderkullassa

Samassa koulukiinteistössä Sipoonlahden koulun kanssa toimii tällä hetkellä Söderkulla skola, jonka toimintaan on varattu kaksi oppikylää. Sipoonlahden koulun käytössä on loput oppikylät. Söderkulla skolanin uudisrakennuksen toteutusajankohtaa on suunniteltu investointisuunnitelmassa lykättäväksi. Alkuperäinen suunnitelma on ollut, että Söderkulla skolanin kiinteistö otetaan käyttöön vuonna 2024.

 

Laadukkaan kielikylpytoiminnan takaamiseksi kielikylpyesikoululle ja kielikylpyopetukselle tulee varata oma oppikylänsä vähintään siinä vaiheessa, kun opetusryhmiä on kielikylpytoiminnassa useampia.

 

Leppätien koulun kiinteistöön mahtuu 1,5-sarjainen alakoulu, vl 0-6. Oppilasmäärää voi kiinteistössä lisätä n. 60 oppilaalla nykyiseen verrattuna.

 

Kielikylpyopetuksen oppilasmäärät

Kielikylpypaikkoja on tämän hetkisen suunnitelman, joka on vahvistettu sivistysvaliokunnassa 31.1.2018, mukaan jatkossa 33/ikäluokka, kun suomenkielisiä oppilaita on noin 200/ikäluokka eli kielikylpypaikka on tarjolla noin 16%:lle ikäluokasta. Ensimmäinen isompi ikäluokka on lukuvuonna 2020-2021 vuosiluokalla 1. Varhaiskasvatuksen puolella useita kielikylpypaikkoja on tällä hetkellä täyttämättä. Vuonna 2014 syntyneet ovat tällä hetkellä esiopetuksessa.

 

 

syntymävuosi

Metsärinne

Leppätie

vapaita paikkoja

2014

11

21

1

2015

4

13

16

2016

11

15

7

 

 

Oppilasmääriä tarkastellessa on huomioitava, että kukin toiminnan aloittava ikäluokka on kiinteistössä esiopetusvuoden jälkeen koko alakoulun ajan, eikä kielikylpyoppilaiden määrä juurikaan kasva kesken perusopetuksen. Kielikylpykouluun pääsy edellyttää vähintään kielikylpyesikoulun käymistä tai vastaavan kielitaidon hallitsemista. Kielikylpypedagogiikan ja käytössä olevan teemaopetuksen vuoksi yhdysluokkia ei voi muodostaa yhtä vapaasti kuin muualla.

 

Jos kielikylpytoiminta laajennetaan myös Etelä-Sipooseen, on toimintaan osallistuvan ikäluokan kokoa kasvatettava niin, että kumpaankin toimipisteeseen otetaan oppilaita yhden opetusryhmän verran.  Jotta toiminta olisi taloudellisesti optimaalista, oppilaita tulisi olla molemmissa toimipisteissä 24 oppilasta eli yhteensä 48.

 

Perusopetuksen puolella yhden vuosiluokan maksimikooksi on määritelty 24 oppilasta toissijaisia koulupaikkoja myönnettäessä, yhdysluokkien kohdalla maksimimääräksi on päätetty 22 oppilasta. Kasvatettaessa kielikylpykouluun otettavien lasten määrään yhteensä 48/ikäluokka, kielikylpypaikka on tarjolla n. 25%:lle ikäluokasta nykyisillä oppilasmäärillä.

 

Yläkoulun osalta kielikylpyoppilaiden lähikoulu sijaitsee Nikkilässä, jotta opetusta voidaan järjestää sekä suomen- että ruotsinkielisen yläkoulun toimesta. Kielikylpytoimintaa yläkoulun osalta ei voida järjestää Etelä-Sipoossa. Kielikylpytoimintaan osallistuminen edellyttää, että oppilaat ja huoltajat sitoutuvat kielikylpytoimintaan koko perusopetuksen ajaksi.

 

Päätöksenteossa huomioon otettavia asioita

Jos kielikylpytoiminta laajennetaan Etelä-Sipooseen, tarkoitus on käynnistää samanlaajuinen ja -tasoinen kielikylpyopetus kuin mitä on Leppätien koululla.

 

Kielikylpytoiminnan laajentuessa myös perusopetuksen osalta Etelä-Sipooseen tulee päättää seuraavista asioista:

 

-                Oppilaaksiottoalueen määrittely kielikylpyopetukseen osallistuville

-                Lähikoulun osoittaminen nyt esikoulussa oleville oppilaille

-                Opetusryhmä, joka aloittaa syksyllä 2021 Etelä-Sipoossa

-                Kielikylpytoimintaan osallistuvien minimimäärä, jolla toiminta käynnistetään Etelä-Sipoossa

-                Ikäluokkien koko kummassakin toimipisteessä myös varhaiskasvatuksessa (päätösvalta Sivistysvaliokunnalla)

 

Liite

Liite 1/ 61.§ KOULJAOS: Eriävä mielipide

 

Opetuspäällikön ehdotus

Suomenkielinen koulutusjaosto päättää, että:

-                Kielikylpytoiminta aloitetaan Etelä-Sipoossa syksyllä 2021 siten, että opetusryhmänä toimii 0-1 (esiopetus + vuosiluokka 1). Toiminnan käynnistymisen edellytyksenä on, että toimintaan ilmoittautuu vähintään 10 lasta/ikäluokka/toimintayksikkö.

-                Kielikylpytoiminta järjestetään Etelä-Sipoon osalta samassa kiinteistössä, jossa toimii Sipoonlahden koulu.

-                Kielikylpykouluun pääsy edellyttää vähintään kielikylpyesikoulun käymistä tai vastaavan kielitaidon hallitsemista.

-                Oppilaaksiottoalueeksi määritellään Etelä-Sipoon toimintayksikön osalta sama alue kuin Sipoonlahden koululla vuosiluokkien 0-6 ajaksi. Vuosiluokkien 7-9 ajan oppilaiden lähikoulu sijaitsee Nikkilässä.

-                Lähikouluksi määritellään Sipoonlahden koulu kaikille niille lukuvuonna 2021-2022 vuosiluokkien 0-1 oppilaille, joiden kotiosoite on Sipoonlahden koulun oppilaaksiottoalueella.

-                Toissijaisten koulupaikkojen myöntämisessä noudatetaan koulutusjaoston päätöstä, joka on tehty 25.2.2020.

-                Perusopetuksen toiminta on kahden ensimmäisen toimintavuoden ajan Leppätien koulun alaista toimintaa ja toiminnasta vastaa Leppätien koulun rehtori.

-                Etelä-Sipoon kielikylpytoiminnassa on käytössä ruotsin kielen varhainen, täydellinen kielikylpyopetusmenetelmä.

-                Toiminnan käynnistämisen tilanne tarkastetaan uudelleen siinä vaiheessa, kun esikouluun ja kouluun ilmoittautuminen on päättynyt eli tammikuussa 2021.

 

Opetuspäällikön muutettu ehdotus

Suomenkielinen koulutusjaosto päättää, että:

-                Kielikylpytoiminta aloitetaan Etelä-Sipoossa syksyllä 2021 siten, että opetusryhmänä toimii 0-2 (esiopetus + vuosiluokat 1-2). Toiminnan käynnistymisen edellytyksenä on, että toimintaan ilmoittautuu yhteensä vähintään 16 oppilasta vuosiluokille 1-2.

-                Kielikylpytoiminta järjestetään Etelä-Sipoon osalta samassa kiinteistössä, jossa toimii Sipoonlahden koulu.

-                Kielikylpykouluun pääsy edellyttää vähintään kielikylpyesikoulun käymistä tai vastaavan kielitaidon hallitsemista.

-                Oppilaaksiottoalueeksi määritellään Etelä-Sipoon toimintayksikön osalta sama alue kuin Sipoonlahden koululla vuosiluokkien 0-6 ajaksi. Vuosiluokkien 7-9 ajan oppilaiden lähikoulu sijaitsee Nikkilässä.

-                Lähikouluksi määritellään Sipoonlahden koulu kaikille niille lukuvuonna 2021-2022 vuosiluokkien 0-2 oppilaille, joiden kotiosoite on Sipoonlahden koulun oppilaaksiottoalueella.

-                Toissijaisten koulupaikkojen myöntämisessä noudatetaan koulutusjaoston päätöstä, joka on tehty 25.2.2020.

-                Perusopetuksen toiminta on Leppätien koulun alaista toimintaa toistaiseksi ja toiminnasta vastaa Leppätien koulun rehtori. Tilanne tarkastetaan kevätlukukaudella 2023.

-                Etelä-Sipoon kielikylpytoiminnassa on käytössä ruotsin kielen varhainen, täydellinen kielikylpyopetusmenetelmä.

-                Toiminnan käynnistämisen tilanne tarkastetaan uudelleen siinä vaiheessa, kun esikouluun ja kouluun ilmoittautuminen on päättynyt eli tammikuussa 2021.

 

Pasi Ylirisku teki vastaehdotuksen ja ehdotti 20 lapsen ryhmäkokoa minimikooksi Söderkullan kielikylpytoiminnan aloittamisen ehdoksi  ja vuotta 2024 kielikylpykoulun aloittamisajankohdaksi sillä perusteella, että tämä edistäisi kustannustehokasta, elinvoimaista ja pedagogisesti laadukasta kielikylpytoimintaa kiirehtimättä.

 

Ehdotusta ei kannatettu, minkä vuoksi se raukesi ja asiankäsittely jatkui.

 

 

Päätös

Suomenkielinen koulutusjaosto hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Pasi Ylirisku jätti eriävän mielipiteen.

__________

 

KOULJAOS § 72 Suomenkielinen koulutusjaosto 11.11.2020

 

Taustalla olevat päätökset

Sivistysvaliokunta on 31.1.2018 päättänyt kielikylvyn laajennuksesta seuraavaa: "Kielikylpyvarhaiskasvatusta laajennetaan Leppätien ja Metsärinteen kielikylpypäiväkodeissa yhteensä puolella ryhmällä 1.8.2018 alkaen siten, että kaikissa ikäluokissa voi olla 33 lasta. Samoin kielikylpyesiopetuksen ikäluokkaa voidaan tapauskohtaisesti kasvattaa kolmeenkymmeneen kolmeen esioppilaaseen 1.8.2018, jos sinne hakeutuvat lapset ovat esimerkiksi olleet jo aiemmin kielikylpyvarhaiskasvatuksessa jossain toisessa kunnassa."

 

Kunnanhallituksessa on 16.3.2020 hyväksytty seuraava ehdotus:

"Söderkulla skola rakennetaan kaksisarjaisena kouluna Neiti Miilintielle. Suunnitelmassa huomioidaan mahdollisuudet sijoittaa päivähoito ja esikoulutoiminta rakennukseen. Samalla suunnitellaan niin, että kielikylpytoiminta voi aloittaa Sipoonlahden koululla syksyllä 2021."

 

Päätösvalta asiassa

Sipoon kunnan hallintosäännön mukaan koulutusjaosto päättää peruskoulujen oppilaaksiottoalueista.

 

Sipoon kunnan hallintosäännön 28§ mukaan Suomenkielisen koulutusjaoston toimivaltaan kuuluu päätös siitä, että perusopetukseen voidaan muodostaa yksi tai useampi opetusryhmä, jossa opetusta annetaan muulla kuin koulun opetuskielellä.

 

Olemassa olevat tilat ja oppilasryhmät Söderkullassa

Samassa koulukiinteistössä Sipoonlahden koulun kanssa toimii tällä hetkellä Söderkulla skola, jonka toimintaan on varattu kaksi oppikylää. Sipoonlahden koulun käytössä on loput oppikylät. Söderkulla skolanin uudisrakennuksen toteutusajankohtaa on suunniteltu investointisuunnitelmassa lykättäväksi. Alkuperäinen suunnitelma on ollut, että Söderkulla skolanin kiinteistö otetaan käyttöön vuonna 2024.

 

Laadukkaan kielikylpytoiminnan takaamiseksi kielikylpyesikoululle ja kielikylpyopetukselle tulee varata oma oppikylänsä vähintään siinä vaiheessa, kun opetusryhmiä on kielikylpytoiminnassa useampia.

 

Leppätien koulun kiinteistöön mahtuu 1,5-sarjainen alakoulu, vl 0-6. Oppilasmäärää voi kiinteistössä lisätä n. 60 oppilaalla nykyiseen verrattuna.

 

Kielikylpyopetuksen oppilasmäärät

Kielikylpypaikkoja on tämän hetkisen suunnitelman, joka on vahvistettu sivistysvaliokunnassa 31.1.2018, mukaan jatkossa 33/ikäluokka, kun suomenkielisiä oppilaita on noin 200/ikäluokka eli kielikylpypaikka on tarjolla noin 16%:lle ikäluokasta. Ensimmäinen isompi ikäluokka on lukuvuonna 2020-2021 vuosiluokalla 1. Varhaiskasvatuksen puolella useita kielikylpypaikkoja on tällä hetkellä täyttämättä. Vuonna 2014 syntyneet ovat tällä hetkellä esiopetuksessa.

 

 

syntymävuosi

Metsärinne

Leppätie

vapaita paikkoja

2014

11

21

1

2015

4

13

16

2016

11

15

7

 

 

Oppilasmääriä tarkastellessa on huomioitava, että kukin toiminnan aloittava ikäluokka on kiinteistössä esiopetusvuoden jälkeen koko alakoulun ajan, eikä kielikylpyoppilaiden määrä juurikaan kasva kesken perusopetuksen. Kielikylpykouluun pääsy edellyttää vähintään kielikylpyesikoulun käymistä tai vastaavan kielitaidon hallitsemista. Kielikylpypedagogiikan ja käytössä olevan teemaopetuksen vuoksi yhdysluokkia ei voi muodostaa yhtä vapaasti kuin muualla.

 

Jos kielikylpytoiminta laajennetaan myös Etelä-Sipooseen, on toimintaan osallistuvan ikäluokan kokoa kasvatettava niin, että kumpaankin toimipisteeseen otetaan oppilaita yhden opetusryhmän verran.  Jotta toiminta olisi taloudellisesti optimaalista, oppilaita tulisi olla molemmissa toimipisteissä 24 oppilasta eli yhteensä 48.

 

Perusopetuksen puolella yhden vuosiluokan maksimikooksi on määritelty 24 oppilasta toissijaisia koulupaikkoja myönnettäessä, yhdysluokkien kohdalla maksimimääräksi on päätetty 22 oppilasta. Kasvatettaessa kielikylpykouluun otettavien lasten määrään yhteensä 48/ikäluokka, kielikylpypaikka on tarjolla n. 25%:lle ikäluokasta nykyisillä oppilasmäärillä.

 

Yläkoulun osalta kielikylpyoppilaiden lähikoulu sijaitsee Nikkilässä, jotta opetusta voidaan järjestää sekä suomen- että ruotsinkielisen yläkoulun toimesta. Kielikylpytoimintaa yläkoulun osalta ei voida järjestää Etelä-Sipoossa. Kielikylpytoimintaan osallistuminen edellyttää, että oppilaat ja huoltajat sitoutuvat kielikylpytoimintaan koko perusopetuksen ajaksi.

 

Päätöksenteossa huomioon otettavia asioita

Jos kielikylpytoiminta laajennetaan Etelä-Sipooseen, tarkoitus on käynnistää samanlaajuinen ja -tasoinen kielikylpyopetus kuin mitä on Leppätien koululla.

 

Kielikylpytoiminnan laajentuessa myös perusopetuksen osalta Etelä-Sipooseen tulee päättää seuraavista asioista:

 

-                Oppilaaksiottoalueen määrittely kielikylpyopetukseen osallistuville

-                Lähikoulun osoittaminen nyt esikoulussa oleville oppilaille

-                Opetusryhmä, joka aloittaa syksyllä 2021 Etelä-Sipoossa

-                Kielikylpytoimintaan osallistuvien minimimäärä, jolla toiminta käynnistetään Etelä-Sipoossa

-                Ikäluokkien koko kummassakin toimipisteessä myös varhaiskasvatuksessa (päätösvalta Sivistysvaliokunnalla)

 

Liite

Liite 1/ 72.§ KOULJAOS: Eriävä mielipide, Selen
Liite 2/ 72.§ KOULJAOS: Eriävä mielipide, Virtanen

 

Opetuspäällikön ehdotus

Suomenkielinen koulutusjaosto päättää ehdottaa sivistysvaliokunnalle, että:

-                Kielikylpytoiminta aloitetaan Etelä-Sipoossa syksyllä 2021 siten, että opetusryhmänä toimii 0-2 (esiopetus + vuosiluokat 1-2). Toiminnan käynnistymisen edellytyksenä on, että toimintaan ilmoittautuu yhteensä vähintään 16 oppilasta vuosiluokille 1-2.

-                Kielikylpytoiminta järjestetään Etelä-Sipoon osalta samassa kiinteistössä, jossa toimii Sipoonlahden koulu.

-                Kielikylpykouluun pääsy edellyttää vähintään kielikylpyesikoulun käymistä tai vastaavan kielitaidon hallitsemista.

-                Oppilaaksiottoalueeksi määritellään Etelä-Sipoon toimintayksikön osalta sama alue kuin Sipoonlahden koululla vuosiluokkien 0-6 ajaksi. Vuosiluokkien 7-9 ajan oppilaiden lähikoulu sijaitsee Nikkilässä.

-                Lähikouluksi määritellään Sipoonlahden koulu kaikille niille lukuvuonna 2021-2022 vuosiluokkien 0-1 oppilaille, joiden kotiosoite on Sipoonlahden koulun oppilaaksiottoalueella. Vuosiluokan 2 oppilaalle tehdään uusi lähikoulupäätös vain, mikäli oppilaan huoltaja sitä toivoo.

-                Toissijaisten koulupaikkojen myöntämisessä noudatetaan koulutusjaoston päätöstä, joka on tehty 25.2.2020.

-                Perusopetuksen toiminta on Leppätien koulun alaista toimintaa toistaiseksi ja toiminnasta vastaa Leppätien koulun rehtori. Tilanne tarkastetaan kevätlukukaudella 2023.

-                Etelä-Sipoon kielikylpytoiminnassa on käytössä ruotsin kielen varhainen, täydellinen kielikylpyopetusmenetelmä.

-                Toiminnan käynnistämisen tilanne tarkastetaan uudelleen siinä vaiheessa, kun esikouluun ja kouluun ilmoittautuminen on päättynyt eli tammikuussa 2021.

 

Anders Selen ehdotti, että kohdat muutetaan näiltä osin seuraavasti:

-                Kielikylpykoulu aloitetaan Etelä-Sipoossa syksyllä 2024 siten, että opetusryhmänä toimii 1 luokka. Toiminnan käynnistymisen edellytyksenä on vähintään 18 oppilasta vuosiluokalle 1.

  • Lähikouluksi määritellään Sipoonlahden koulu kaikille niille lukuvuonna 2024 ensimmäisen luokan oppilaille, joiden kotiosoite on Sipoonlahden koulunoppilaaksiottoalueella.
  • Perusopetuksen toiminta on Leppätien koulun alaista toimintaa toistaiseksi ja toiminnasta vastaa Leppätien koulun rehtori. Tilanne tarkastetaan kevätlukukaudella 2026.
  • Toiminnan käynnistämisen tilanne tarkastetaan uudelleen siinä vaiheessa, kun esikouluun ja kouluun ilmoittaminen on päättynyt eli tammikuussa 2024.

 

Teija Virtanen kannatti Anders Selenin ehdotusta.

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijänehdotuksen lisäksi oli

tehty yksi kannatettu ehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän

ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: äänestys nimenhuudolla,

jossa esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja

vastaehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin

yksimielisesti.

 

Äänestys:

Esittelijän ehdotus "jaa" - 3 ääntä: Jani Nieminen, Kari-Matti Syrjäläinen ja Mandi Alaterä

Anders Selenin vastaehdotus "ei" - 2 ääntä: Teija Virtanen ja Anders Selen

 

Puheenjohtaja totesi, että suomenkielinen koulutusjaosto hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 3-2.

 

 

Päätös

Suomenkielinen koulutusjaosto hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

 

Anders Selen ja Teija Virtanen jättivät eriävät mielipiteet.

 

Pykälä tarkastettiin välittömästi kokouksessa.

__________

 

 

 

Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet 08.02.2021 § 17  

65/12.00.00/2021  

 

Valmistelija / Beredare: Sivistysjohtaja / Bildningsdirektör Jukka Pietinen,

jukka.pietinen(at)sipoo.fi, Opetuspäällikkö / Utbildningschef Riikka Strandström, riikka.strandstrom(at)sipoo.fi

 

 

Suomenkielinen koulutusjaosto ehdottaa (§ 72 11.11.2020) sivistysvaliokunnalle, että:

- Kielikylpytoiminta aloitetaan Etelä-Sipoossa syksyllä 2021 siten, että opetusryhmänä toimii 0 - 2 (esiopetus + vuosiluokat 1 - 2). Toiminnan käynnistymisen edellytyksenä on, että toimintaan ilmoittautuu yhteensä vähintään 16 oppilasta vuosiluokille 1 - 2.

- Kielikylpytoiminta järjestetään Etelä-Sipoon osalta samassa kiinteistössä, jossa toimii Sipoonlahden koulu.

- Kielikylpykouluun pääsy edellyttää vähintään kielikylpyesikoulun käymistä tai vastaavan kielitaidon hallitsemista.

- Oppilaaksiottoalueeksi määritellään Etelä-Sipoon toimintayksikön osalta sama alue kuin Sipoonlahden koululla vuosiluokkien 0 - 6 ajaksi. Vuosiluokkien 7 - 9 ajan oppilaiden lähikoulu sijaitsee Nikkilässä.

- Lähikouluksi määritellään Sipoonlahden koulu kaikille niille lukuvuonna 2021 - 2022 vuosiluokkien 0 - 1 oppilaille, joiden kotiosoite on Sipoonlahden koulun oppilaaksiottoalueella. Vuosiluokan 2 oppilaalle tehdään uusi lähikoulupäätös vain, mikäli oppilaan huoltaja sitä toivoo.

- Toissijaisten koulupaikkojen myöntämisessä noudatetaan koulutusjaoston päätöstä, joka on tehty 25.2.2020.

- Perusopetuksen toiminta on Leppätien koulun alaista toimintaa toistaiseksi ja toiminnasta vastaa Leppätien koulun rehtori. Tilanne tarkastetaan kevätlukukaudella 2023.

- Etelä-Sipoon kielikylpytoiminnassa on käytössä ruotsin kielen varhainen, täydellinen kielikylpyopetusmenetelmä.

- Toiminnan käynnistämisen tilanne tarkastetaan uudelleen siinä vaiheessa, kun esikouluun ja kouluun ilmoittautuminen on päättynyt eli tammikuussa 2021.

 

Kielikylpyopetus

Kotimaisten kielten varhaisella täydellä kielikylvyllä tarkoitetaan tässä varhaisintaan kolmevuotiaana ja viimeistään esiopetuksesta alkavaa ja perusopetuksen loppuun kestävää ohjelmaa, jossa osa opetuksesta järjestetään koulun varsinaisella opetuskielellä ja osa toisella kotimaisella kielellä tai saamen kielellä. Kyseisestä kielestä käytetään tässä nimitystä kielikylpykieli. Kielikylpyopetus on tarkoitettu pääsääntöisesti lapsille, jotka eivät puhu kyseistä kieltä äidinkielenään.

 

Kielikylpy on opetusmenetelmä, jossa lapset oppivat toisen, muun kuin oman äidinkielen, kuulemalla ja käyttämällä sitä päiväkodissa ja koulussa. Menetelmän tavoitteena on toiminnallinen kielitaito, oppilaat omaksuvat vierasta kieltä käytännön ja opetettavien aineiden kautta. Suomessa kielikylpyopetus on suurelta osin ruotsin kielen kielikylpyä suomenkielisille lapsille. Sitä on pidetty keinona säilyttää ja vahvistaa ruotsin kielen asemaa ja vahvistaa Suomen kaksikielisyyttä.

 

Sipoon kunta tarjoaa em. kielikylpyopetusta ruotsin kielellä. Kielikylpyopetukseen pääsy edellyttää vähintään kielikylpyesikoulun käymistä tai vastaavan kielitaidon hallitsemista.

 

Yleisesti kielikylpyopetus järjestetään suomenkielisissä peruskouluissa. Sipoossa opetus on keskitetty Leppätien kouluun, jossa kaikki oppilaat opiskelevat kielikylpymenetelmällä. Koulu osoitetaan perusopetuslain 6 §:n mukaiseksi lähikouluksi kielikylpyesiopetuksen oppilaille. 7 - 9 luokkien osalta kielikylpyopetus jatkuu Sipoonjoen koulun ja Kungsvägens skolan yhteistyönä.

 

Suomenkielisen koulutusjaoston esityksen mukaisesti kielikylpyopetus on tarkoitus laajentaa Etelä-Sipooseen vuosiluokkien 1 - 6 osalta. Vuosiluokkien 7 - 9  opetus jatkuu keskitetysti Nikkilässä.

 

Opetuksen järjestämispaikka ja järjestäminen

Etelä-Sipoon kielikylpyopetus on tarkoitus aloittaa samassa kiinteistössä, jossa lukuvuonna 2021 - 2022 toimii sekä Sipoonlahden koulu että Söderkulla skola. Kielikylpyopetukselle osoitetaan omat opetustilat, jotka ovat erillään kahden muun samassa kiinteistössä toimivan koulun tiloista. Kiinteistössä toimivilla kouluilla on myös yhteisiä opetustiloja (esim. liikuntasali), jotka ovat vastaavasti kielikylpyopetuksen käytössä. Opetus aloitetaan vaiheittain siten, että lukuvuoden 2021 - 2022 alussa opintonsa aloittavat ensimmäisen vuosiluokan oppilaat ja ne toisen vuosiluokan oppilaat, jotka huoltajan toivomuksesta haluavat siirtyä Leppätien koulusta Etelä-Sipoossa annettavaan kielikylpyopetukseen. Edellytyksenä on, että heidän kotisosoitteensa on koululle osoitetulla oppilaaksiottoalueella.

 

Kielikylpyopetus on osa Leppätien koulun toimintaa. Toiminnasta vastaa Leppätien koulun rehtori. Opetukseen järjestämiseen osoitetaan riittävä määrä opettajia ja koulunkäynnin ohjaajia, jotka kuuluvat Leppätien koulun henkilöstöön. Osa kielikylpyopetuksen opetuksesta annetaan suomen kielellä. Sipoonlahden koulun opettajat voivat antaa ko. opetusta. Lisäksi opetuksen järjestämisessä voidaan tehdä yhteistyötä Söderkullan skolan kanssa.

 

Kielikylpyopetukseen osallistuvilla 1 - 2 vuosiluokan oppilailla on mahdollisuus valita ruotsinkielinen koululaisten iltapäivätoiminta suomenkielisen toiminnan sijaan. Tällä tuetaan oppilaiden mahdollisuuksia käyttää ruotsin kieltä opetuksen ohella ruotsin kieltä äidinkielenään puhuvien aikuisten ohjauksessa ja toimintaan osallistuvien ruotsinkielisten oppilaiden kanssa. Siksi on toivottavaa, että huoltajat valitsevat ruotsinkielisen iltapäivätoiminnan.

 

Tämän lisäksi Etelä-Sipoon alueen kielikylpyoppilailla on mahdollisuus osallistua Sipoon kunnan kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden järjestämään ja koululaisille ilmaiseen ruotsin- tai suomenkieliseen harrastustoimintaan.

 

Oppilasmäärä ja oppilaaksi ilmoittautuminen

Kielikylpyopetuksen aloittamisen edellytyksenä on, että riittävän moni oppilas ilmoitetaan opetukseen. Suomenkielinen koulutusjaosto esittää, että aloittavan opetusryhmän koko pitää olla vähintään 16 ja että ryhmä voi koostua sekä 1. että 2. vuosiluokan oppilaista.

 

Koska päätös toiminnan aloittamisesta tehdään sen jälkeen, kun ilmoittautuminen Sipoon kunnan perusopetuksen 1. vuosiluokalle on päättynyt, Etelä-Sipoon kielikylpyopetuksen ilmoittautuminen tulee määritellä siten, että huoltajilla on tosiasiallinen mahdollisuus ilmoittaa lapsensa opetukseen. Jo aikaisemmin tehdyt ilmoittautumiset huomioidaan, niitä ei tarvitse uusia.

 

On tarkoituksenmukaista, että ilmoittautuminen Etelä-Sipoon kielikylpyopetukseen jatkuu kuluvan vuoden maaliskuun 12. päivään saakka. Mikäli siihen mennessä toimintaan ilmoittautuu valiokunnan päättämä minimimäärä oppilaita, toiminta voidaan käynnistää lukuvuoden 2021 - 2022 alussa. Ilmoittautumista ei voida jatkaa pidempään, sillä lukuvuoden 2021 - 2022 opetusryhmien muodostaminen, kasvatus- ja opetushenkilöstön rekrytointi ja opetuksen järjestämiseen liittyvät muut valmistelut sekä koulukuljetusreittien suunnittelu edellyttävät riittävästi aikaa.

 

Mikäli oppilasmäärä jää alle valiokunnan määrittelemän minimimäärän, ne eteläsipoolaiset oppilaat, jotka on ilmoitettu opetukseen viimeistään ilmoittautumiselle määriteltynä viimeisenä ilmoittautumispäivänä, voivat aloittaa opintonsa Nikkilässä sijaitsevassa Leppätien koulussa, mikäli huoltajat niin haluavat.

 

Etelä-Sipoon kielikylpyesiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2021 - 2022

Mikäli perusopetuksen kielikylpyopetus aloitetaan Etelä-Sipoossa lukuvuoden 2021 - 2022 alussa, on todennäköistä, että se toteutetaan yhdysluokkamuotoisena opetuksena oletettavissa olevan oppilasmäärän takia. Jos opetusryhmässä olisi myös esioppilaita, opetusryhmän nuorimmat oppilaat olisivat viisivuotiaita samalla, kun vanhimmat oppilaat olisivat toiminnan käynnistäessä jo täyttäneet kahdeksan vuotta. Tästä syystä on pedagogisesti perustelua, että toimintaa aloittavaa opetusryhmää ei muodosteta kolmen eri ikäkauden oppilaista. Siksi on tarkoituksenmukaista, että Etelä-Sipoon kielikylpyesiopetus toteutetaan lukuvuonna 2021 - 2022 Metsärinteen päiväkodissa, jossa voidaan järjestää myös sitä täydentävä varhaiskasvatus.

 

Kielikylpyopetuksen laajentamisen vaikutukset oppilaaksiottoperiaatteisiin ja koulukuljetuksiin

Kielikylpyopetuksen aloittaminen Etelä-Sipoossa elokuussa 2021 muuttaa nykyisiä kielikylvyn oppilaaksiottoperiaatteita. Kielikylyopetuksen nykyinen oppilaaksiottoalue jaetaan kahdeksi alueeksi. Nykyisen Sipoonlahden koulun oppilaaksiottoalueella asuville oppilaille osoitetaan jatkossa Etelä-Sipoossa annettava kielikylpyopetuksen sijoituspaikka lähikouluksi. Muilla kielikylpyopetuksen lähikouluna toimii jatkossa Leppätien koulu. Päätösvalta oppilaaksiottoalueiden osalta kuuluu Sipoon kunnan hallintosäännön mukaan suomenkieliselle koulutusjaostolle.

Oppilaaksiotossa noudatetaan suomenkielisen koulutusjaoston hyväksymiä kielikylpyopetuksen oppilaaksiottoperiaatteita.

 

Toimenpiteen seurauksena monien oppilaiden koulumatka ja siihen käytettävä päivittäinen aika lyhenee. Oppilaiden oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen säilyy voimassa olevien koulukuljetusperiaatteiden mukaisesti.

 

Kielikylpyopetuksen laajentamisen vaikutukset opetuksen järjestämiseen 

Kielikylpyopetuksessa noudatetaan Sipoon kunnan omaa opetussuunnitelmaa, joka pohjautuu perusopetuksen valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteisiin (2014). Kielikylpyopetuksen perusteet määritellään opetussuunnitelman perusteisen luvussa 10. Sipoon kielikylpyopetus määritellään kunnan opetussuunnitelman luvussa 10.2.

 

Sipoon kunnan kielikylpyopetus annetaan opetussuunnitelman mukaisesti ruotsin kielen varhaisena, täydellisenä kielikylpyopetusmenetelmänä.

 

Opetussuunnitelma edellyttää, että opetuksessa pitää huomioida erikseen kukin opetusryhmä. Opetus tulee suunnitella ja toteuttaa siten, että kaikilla opetusryhmään kuuluvilla oppilailla on mahdollisuus oppia ja kehittää taitojaan. Lisäksi oppilaille on taattava riittävä oppimisen tuki (erityisopetus, koulunkäyntiohjaajien palvelut ja oppilashuollon palvelut). Riippumatta siitä, missä toimintapaikassa opetus annetaan, opetussuunnitelmaa on noudatettava.

 

Perusopetusasetus määrittelee opetusryhmien muodostamisen perusteet. Sen mukaisesti opetusryhmät muodostetaan vuosiluokittain. Jos opetuksen tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttää, eri vuosiluokkien sekä esi- ja lisäopetuksen oppilaita voidaan kuitenkin opettaa samassa opetusryhmässä tai antaa opetusta yhdessä muun koulun tai oppilaitoksen oppilaiden kanssa. (Perusopetusasetus 2 § Opetusryhmien muodostaminen)

 

Mikäli Etelä-Sipoossa aloittava kielikylpyopetuksen oppilaiden määrä jää alle kahdenkymmenen, opetus on tarkoituksen mukaista järjestää yhdysluokkaopetuksena.

 

Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden luvussa 5.4 määritellään, miten opetus voidaan toteuttaa yhdysluokkatoimintana. Sen mukaan yhdysluokka voidaan perustaa joko oppilasmäärän pienuuden vuoksi tai pedagogisista syistä.  Opetus yhdysluokassa voidaan toteuttaa kokonaan oppilaiden vuosiluokkien mukaisesti tai osittain vuorokurssiperiaatetta noudattaen. Vuorokursseittain opiskeltaessa tulee huolehtia opiskeltavien sisältöjen jatkuvuudesta ja johdonmukaisesta etenemisestä. Erityisesti on huolehdittava oppilaiden opiskelutaitojen kehittymisestä.

 

Mikäli yhdysluokan eri vuosiluokilla on joissakin oppiaineissa erilaiset viikkotuntimäärät, oppiaineiden vuosiviikkotunnit voidaan myös jakaa osiin ja siten tasata oppiaineiden opetustunnit. Oppiaineiden opetustunteja tasattaessa tulee aina turvata oppilaan oikeus opetussuunnitelmassa määriteltyyn kokonaistuntimäärään. Mikäli oppilas siirtyy vuorokurssiperiaatteen mukaisesta opiskelusta vuosiluokittain etenevään opiskeluryhmään, oppilaan opetus järjestetään yksilöllisesti mahdollisen puuttuvan oppimäärän tai sen osan suorittamiseksi.

 

Yhdysluokkaopetuksessa on hyvät edellytykset edistää opetuksen eheyttämistä ja käyttää monialaisia oppimiskokonaisuuksia.  Yhdysluokkaopetuksessa hyödynnetään erityisesti vertais- ja mallioppimisen mahdollisuuksia. Yhdysluokissa lähiopetusta voidaan tukea ja rikastaa myös etäyhteyksiä hyödyntäen. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5.4 Opetuksen järjestämistapoja)

 

Opiskelu yhdysluokassa voidaan toteuttaa myös vuosiluokkiin sitomattomana perusopetusasetuksen mukaisesti. Tällöin oppimäärä määritellään opetussuunnitelmassa opintokokonaisuuksina jakamatta sitä vuosiluokkiin. Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu voi koskea kaikkia koulun oppilaita, tiettyä yhdysluokkaa tai yksittäisiä oppilaita. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5.4 Opetuksen järjestämistapoja) Mikäli kielikylpyopetus halutaan järjestään vuosiluokkiin sitomattomana opetuksena, kunnan opetussuunnitelma pitää tältä osin tarkistaa.

 

Opetussuunnitelmaan ei tarvitse kielikylpytoiminnan laajentamisen seurauksena tehdä sisällöllisiä muutoksia. Leppätien koulun lukuvuosittain laadittavassa lukuvuosisuunnitelmassa huomioidaan koulun toiminnan jakautuminen kahteen toimipisteeseen. Lukuvuoden 2020 - 2021 lukuvuosisuunnitelmassa todettu aihekokonaisuuksiin perustuva opetus voidaan edellä mainitun mukaisesti toteuttaa yhdysluokkatoimintana.

 

Leppätien koulu saa käyttöönsä lukuvuosittaisen resurssin, jonka jaossa huomioidaan koulun toiminta kahdessa toimipisteessä. Koulun opetushenkilöstö laatii lukuvuosisuunnitelman yhteistyössä koulun rehtorin kanssa. Siinä esitetään käytössä olevien resurssien jaosta toimipaikkojen kesken. Suomenkielinen koulutusjaosto hyväksyy lukuvuosisuunnitelman syyslukukauden alussa.

 

Kielikylpyopetus ja muiden tahojen kanssa tehtävä yhteistyö

Valtakunnalliset perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet painottavat yhteistyön merkitystä kaikessa koulun arjen toiminnassa. Erityisen tärkeänä pidetään rakentavaa ja toinen toistaan kunnioittavaa yhteistyötä koulun ja oppilaiden huoltajien välillä.

 

Eheän oppimispolun varmistamiseksi koulu toimii yhteistyössä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten kanssa. Hyvä yhteistyö kerho- sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan kanssa edistää oppilaiden hyvinvointia. Yhteistyö nuoriso-, kirjasto-, liikunta- ja kulttuuritoimen, poliisin sekä seurakuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden lähiympäristön toimijoiden kuten luontokoulujen, museoiden ja nuorisokeskusten kanssa lisää oppimisympäristöjen monipuolisuutta ja tukee koulun kasvatustehtävää. (Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet 5.2 Yhteistyö)

 

Etelä-Sipoon kielikylpyopetuksella on lähtökohtaisesti hyvät mahdollisuudet toteuttaa yhteistyötä eri tahojen kanssa, koska sen kanssa samassa kiinteistössä toimii kaksi muuta koulua ja oppilaille tarjotaan kerhotoimintaa ja iltapäivätoimintaa kahdella kielellä. Lisäksi kiinteistössä sijaitsee kirjaston palvelupiste. Koska Sipoo antaa jokaiselle oppilaalle käyttöön henkilökohtaisen päätelaiteen, sen avulla oppilaat voivat olla kätevästi yhteydessä sekä Leppätien koulutalossa annettavaan kielikylpyopetukseen että muihin koulun ulkopuolisiin yhteistyötahoihin.

 

Kielikylpyopetuksen laajentamisen taloudelliset vaikutukset

Sipoon kunnanvaltuusto käsitteli osana vuoden 2021 talousarvion hyväksymistä (KV 7.12.2020 § 87) valtuuston lähetekeskustelussa esitettyä kielikylpyopetukseen liittyvää aloitetta. Sen yhteydessä todettiin seuraavaa: "Päätös kielikylpyopetuksen toteuttamisesta ... edellyttää, että opetusryhmän tukena on varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, joka huolehtii esioppilaiden täydentävästä varhaiskasvatuksesta. Vuoden 2021 osalta kustannusvaikutus on noin 15 000 € ja tämän jälkeen noin 35 000 € / vuosi. Mikäli kielikylpyesioppilaiden määrä kasvaa tulevaisuudessa tavoitteen mukaisesti noin 20 esioppilaaseen, toiminta edellyttää omaa varhaiskasvatuksen opettajan. Kustannusvaikutus on noin 45 000 € / vuosi. Perusopetuksen osalta toiminnan laajentaminen Etelä-Sipooseen aiheuttaa lisärekrytointitarpeet luokanopettajien osalta. Kielikylpyopetukseen osallistuvien oppilaiden määrä ei vähennä Sipoonlahden koulun suomenkielisen perusopetuksen luokanopettajavirkojen määrää samassa suhteessa kuin kielikylpyopetukseen tarvitaan lisää opettajavirkoja. Tästä syystä henkilöstökustannukset tulevat näillä näkymin nousemaan."

 

Mikäli opetus järjestetään ehdotuksen mukaisesti, esiopetusta ja sitä täydentävää varhaiskasvatusta koskevat kustannuslisäykset eivät toteudu.

 

Alustavasti on arvioitu, että kielikylpytoiminnan laajentuessa Etelä-Sipooseen opettajia tarvitaan lisää seuraavasti:

 

Henkilöstömenojen arvioinnissa ei ole otettu huomioon koulunkäyntiavustajien tarvetta, sillä se vaihtelee vuosittain. Todelliset henkilöstötarpeet ja niiden mukaiset henkilöstömenot toteutuvat opetukseen osallistuvien oppilaiden ja opetusryhmien määrän perusteella.

 

Koska ehdotuksessa esiopetus järjestetään Metsärinteen päiväkodissa, toiminnan järjestäminen ei lisää kuluja toimintavuonna 2021 - 2022 verrattuna kuluvan toimintavuoden kuluihin

 

Kielikylpyopetuksen sjoittamisella Sipoonlahden koulukiinteistöön ei ole vaikutusta kunnan sisäisiin menoihin (sisäiset vuokrat, siivouskulut, IT-kulut, kouluruokailu).

 

Toiminnan käynnistäminen ei lisää oppimateriaalikustannuksia, mutta Leppätien koulun opetuksen toteuttamisessa käytettäviä opetusmateriaaleja ja opetusvälineitä joudutaan hankkimaan kumpaakin toimipisteeseen. Tästä syystä opetusvälineisiin käytettävät kulut nousevat nykyisestä.

 

Opetuksen käytettävät resurssit huomioidaan vuosittain laaditussa kunnan talousarviossa. Toiminnan käynnistäminen on huomioitu vuoden 2021 talousarviossa. Koska osa oppilaista eivät jatkossa tarvitse koulukuljetusta, tältä osin koulukuljetuskustannukset pienenevät jossain määrin.

 

Söderkulla skola tarve- ja vaihtoehtoselvitys 2019 ja kielikylpyopetus

Södekulla skolalle on laadittu tarveselvityksen (28.10.2019), joka pohjautuu vuonna 2018 laadittuun sivistyspalveluiden palveluverkkoselvitykseen. Tarveselvityksessä esitetään, että koululle rakennetaan oma koulutalo, jonne sijoitetaan myös Etelä-Sipoon kielikylpyopetus.

 

Tarveselvityksen mukaan kiinnostus kielikylpyopetukseen on yleisesti ollut kasvussa. Söderkullassa voidaan arvioida olevan erityisesti kiinnostusta ruotsinkieliseen kielikylpyopetukseen perustuen tutkimustietoihin, joiden mukaan kaksikielisillä paikkakunnilla korostuu molempien kotimaisten kielten hallinnan tarpeellisuus.

 

Hallitusohjelmaan lisätty ajatus ruotsin kielen pakollisen ylioppilaskirjoituksen palauttamisesta voi myös lisätä kiinnostusta ruotsinkieliseen kielikylpyopetukseen. Etelä-Sipoossa kielikylpyopetukseen hakeutumiseen halukkuutta varmasti laskee se, että lapset joutuvat siirtymään Metsärinteen kielikylpypäiväkodista kauemmaksi Nikkilään kielikylpykouluun. Lisäksi selvityksessä esitetään, että kielikylpyopetuksen kannalta kokonaan ruotsinkielinen kouluympäristö olisi suositeltavampi kuin kampus, jossa on myös suomenkielinen koulu. (Söderkulla skola tarve- ja vaihtoehtoselvitys 2019)

 

Koska Söderkulla skolan hankeselvitys on päätetty laatia kunnanhallituksen päätöksen (KH § 68 13.3.2020) seurauksena aikaisempaa pienimuotoisempana, kielikylpyopetukselle ei osoiteta tiloja jatkossa Söderkulla skolasta.

 

Kunnan hallintosäännön 26 § mukaisesti kunnan valiokunnilla on vastuualueellaan kokonaisvastuu kunnallisten palveluiden järjestämisestä ja kehittämisestä valtuuston asettamat tavoitteet ja osoittamat resurssit sekä kunnanhallituksen tarvittaessa antamat ohjeet huomioon ottaen.

 

Kunnanhallitus päätti esittää (KH § 68 13.3.2020), että Sörkulla skolan hankesuunnitelman ohessa kielikylpyopetuksen osalta suunnitellaan niin, että se voi aloittaa Sipoonlahden koululla syksyllä 2021.

 

Päätösvalta asiassa

Sipoon kunnan hallintosäännön 26 § mukaan valiokunta johtaa ja kehittää sen toimialaa ja vastaa palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä.

 

Valiokunnan tehtävänä on päättää toiminnan aloittamisesta, muuttamisesta tai lakkauttamisesta, edellyttäen, että päätös ei aiheuta merkittävää muutosta valiokunnan alaisen toiminnan palveluverkkoon tai hallintosäännössä vahvistettuun organisaatiorakenteeseen. Valiokunnalla ja sen alaisella jaostolla on oikeus siirtää ratkaisuvaltaansa kuuluva asia kunnanhallituksen / valiokunnan ratkaistavaksi, jos asian merkittävyys sitä edellyttää, eikä asiasta ole olemassa kunnanhallituksen tai valtuuston periaatepäätöstä. (Hallintosääntö 26 §)

 

Sipoon kunnan hallintosäännön 27 § mukaan sivistysvaliokunnan tehtävänä on vastata perusopetuksesta. Hallintosäännön 28 § mukaan koulutusjaosto päättää peruskoulujen oppilaaksiottoalueista ja oppilaaksiottoperiaatteista. Lisäksi suomenkielisen koulutusjaoston toimivaltaan kuuluu päätös siitä, että perusopetukseen voidaan muodostaa yksi tai useampi opetusryhmä, jossa opetusta annetaan muulla kuin koulun opetuskielellä.

 

Asiasta tiedottaminen

Kuntalain 29 § mukaisesti kunnan on tiedotettava asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille. Kunnan tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on tiedotettava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa.

 

Hallintolain 34 § edellyttää, että asianosaiselle varataan ennen asian ratkaisemista tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun.

 

Metsärinteen päiväkohdin kielikylpyryhmien huoltajille toimitettiin 11.11.2020 asiaa koskeva kirjallinen tiedote. Leppätien koulun ensimmäisen luokan oppilaiden huoltajille lähettiin asiaa koskeva Wilma-viesti 12.11.2020. Tiedotteissa annettiin ohjeet, miten huoltajat voivat antaa asiasta lausuntonsa. Kuntaan saapui määräaikaan mennessä yhteensä kymmenen lausuntoa.

 

Kuntalaisille järjestettiin asiaa koskeva tiedotus- ja kuulemistilaisuus 17.11.2020 Sipoonlahden koulutalossa. Tilaisuuteen osallistui 23 kuntalaista. Tilaisuudessa kerrottiin, miten kielikylpyopetus voidaan laadittujen suunnitelmien mukaisesti aloittaa elokuussa 2021 Etelä-Sipoossa. Tilaisuuteen osallistuneiden esittämät kannanotot kirjattiin ja tilaisuudesta laadittiin asianmukainen muistio.

 

Näin ollen voidaan todeta, että asiasta on tiedotettu ja kuntalaisille on annettu tosiasiallinen mahdollisuus antaa asiasta näkemyksensä em. säädösten mukaisesti noudattaen hyvän hallinnon periaatteita.

 

Kultalaisten asiasta esittämät lausunnot ja kuulemistilaisuudesta laadittu muistio on toimitettu tiedoksi sivistysvaliokunnan jäsenille ennen asiaa koskevaa kokousta ja ne ovat kokouksen aikana valiokunnan jäsenten nähtävänä.

 

 

Esittelijä / Föredragande Sivistysjohtaja / Bildningsdirektör Pietinen Jukka

 

Ehdotus / Förslag Sivistysvaliokunta päättää, että 
vuosiluokkien 1 - 6 kielikylpyopetus aloitetaan Etelä-Sipoossa lukuvuoden 2021 - 2022 alussa. 
Etelä-Sipoon kielikylpyopetuksessa on käytössä ruotsin kielen varhainen, täydellinen kielikylpyopetusmenetelmä.

Lukuvuonna 2021 - 2022 opetukseen voivat osallistua 1 - 2 vuosiluokan oppilaat suomenkielisen koulutusjaoston hyväksymien kielikylpyopetuksen oppilaaksiottoperiaatteiden mukaisesti. 

Opetusryhmiä lisätään lukuvuosittain kuudenteen vuosiluokkaan asti. 

Toiminnan käynnistymisen edellytyksenä on, että opetukseen ilmoittautuu 12.3.2021 mennessä vähintään 16 vuosiluokkien 1 - 2 oppilasta. 

Etelä-Sipoon kielikylpyopetus on Leppätien koulun alaista toimintaa. Leppätien koulun rehtori johtaa ja vastaa toiminnasta. Tilanne tarkastetaan kevätlukukaudella 2023.

Kielikylpyopetus järjestetään Etelä-Sipoossa Sipoonlahden koulun kiinteistössä, joka kielikylpytoiminnan osalta nimetään Leppätien koulun Etelä-Sipoon toimipaikaksi ja osoitetaan alueella asuvien kielikylpyopetuksen oppilaiden lähikouluksi.

Päätös koskee kaikkia niitä lukuvuonna 2021 - 2022 kielikylpyesiopetuksen ja perusopetuksen ensimmäisen vuosiluokan aloittavia oppilaita sekä heitä nuorempia ikäluokkia, joiden kotiosoite on Etelä-Sipoon kielikylpyopetuksen oppilaaksiottoalueella. 

Niille kielikylpyopetuksen lukuvuoden 2021 - 2022 toisen vuosiluokan oppilaille, jotka asuvat Etelä -Sipoon kielikylpyopetuksen oppilaaksiottoalueella ja haluavat jatkaa opintojaan Etelä-Sipooossa, tehdään uusi lähikoulupäätös oppilaiden huoltajien hakemuksesta.


Bildningsutskottet beslutar att
språkbadsundervisning i årskurserna 1-6 inleds i södra Sibbo i början av läsåret 2021-2022.
Språkbadsundervisningen i södra Sibbo ordnas enligt modellen för tidigt fullständigt språkbad i svenska.

Under läsåret 2021-2022 får elever i årskurserna 1-2 delta i undervisningen i enlighet med de elevupptagningsprinciper för språkbadsundervisningen som finska utbildningssektionen har godkänt.

Undervisningsgrupper läggs till varje läsår fram till sjätte klass.

Förutsättningen för att starta verksamheten är att minst 16 elever anmäler sig till årskurserna 1 och 2 senast 12.3.2021.

Språkbadsundervisningen i södra Sibbo är en del av verksamheten vid Leppätien koulu. Rektorn för Leppätien koulu leder och ansvarar för verksamheten. Situationen granskas under vårterminen 2023.

Språkbadsundervisningen i södra Sibbo ordnas i Sipoonlahden koulu, och kommer för språkbadsverksamhetens del att gå under namnet Leppätien koulus verksamhetsställe i södra Sibbo. Språkbadsskolan anvisas som närskola för de språkbadselever som bor i området.

Beslutet gäller alla förskoleelever och grundskoleelever i årskurs 1 som börjar i språkbadsundervisning under läsåret 2021-2022 samt lägre årskurser vars hemadress ligger inom södra Sibbos elevupptagningsområde för språkbadsundervisningen.

För de språkbadselever som börjar i årskurs 2 under läsåret 2021-2022 och som bor inom södra Sibbos elevupptagningsområde och vill fortsätta sina studier i södra Sibbo fattas ett nytt beslut om närskola på ansökan av elevernas vårdnadshavare.

 

Käsittely / Behandling

 Mandi Alaterä ehdotti, että päätös olisi esittelijän ehdotuksen mukainen seuraavalla muutoksella:

 Kappale "Toiminnan käynnistymisen edellytyksenä on, että opetukseen ilmoittautuu 12.3.2021 mennessä vähintään 16 vuosiluokkien 1 - 2 oppilasta" muutetaan seuraavasti" Toiminnan käynnistymisen edellytyksenä on, että opetukseen ilmoittautuu 12.3.2021 mennessä vähintään 8 vuosiluokkien 1-2 oppilasta." ja sen jälkeen lisätään seuraava lause: "Jo aikaisemmin tehdyt 11 ilmoittautumista huomioidaan, niitä ei tarvitse uusia." 

 

 Juha Kopra kannatti Mandi Alaterän ehdotusta.  

 

 

  

 

 

 Lilli Kahri ehdotti, että kielikylpyopetus aloitetaan Etelä-Sipoossa vuonna 2023 1.luokan ja esiopetuksen ryhmillä. Toiminnan aloitus suunnitellaan siten, että lasten määrää on suunnitelmallisesti lisätty kielikylpyvarhaiskasvatuksessa ja näin oppilasmäärä on riittävä pedagogisesti laadukkaan opetuksen käynnistämiseksi kokonaisilla opetusryhmillä. 

 

 Eva Kuntsi ja Caroline Högel kannattivat Lilli Kahrin ehdotusta.

 

 Caroline Högel ehdotti, että oppilasmäärä olisi 14 oppilasta, eikä 8 oppilasta, muuten hänen ehdotuksensa oli sama kuin Mandi Alaterän ehdotus.

 

 Eva Kuntsi kannatti Caroline Högelin ehdotusta.

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksen lisäksi oli

tehty kolme kannatettua ehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: äänestys nimenhuudolla, jossa ensin Alaterän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Kahrin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Äänetys 1 Alaterän ehdotus JAA / Kahrin ehdotus EI

Alaterän ehdotus "jaa" - 6 ääntä: Skogster, Alaterä, Albrecht, Kopra, Kytö, Sundbäck

Kahrin ehdotus "ei" - 3 ääntä: Högel, Kahri, Kuntsi

 

 Puheenjohtaja totesi, että Mandi Alaterän ehdotus voitti äänellä 6-3.

 

Puheenjohtaja ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä toisessa äänestyksessä: äänestys nimenhuudolla, jossa Högelin ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Alaterän ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Äänetys 2 Högelin ehdotus JAA / Alaterän ehdotus EI

Högelin ehdotus "jaa" - 4 ääntä: Albrecht, Högel, Kahri, Kuntsi

Alaterän ehdotus "ei" - 5 ääntä: Skogster, Alaterä, Kopra, Kytö,Sundbäck

 

 Puheenjohtaja totesi, että Mandi Alaterän ehdotus voitti äänellä 5-4.

 

Puheenjohtaja ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä kolmannessa äänestyksessä: äänestys nimenhuudolla, jossa esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Alaterän ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Äänetys 3 Esittelijän ehdotus JAA / Alaterän ehdotus EI

Esittelijän ehdotus "jaa" - 4 ääntä: Albrecht, Högel, Kahri, Kuntsi

Alaterän ehdotus "ei" - 5 ääntä: Skogster, Alaterä, Kopra, Kytö,Sundbäck

 

 Puheenjohtaja totesi, että Mandi Alaterän ehdotus voitti äänellä 5-4.

 

Puheenjohtaja totesi, että sivistysvaliokunta hyväksyi Mandi Alaterän vastaehdotuksen äänin 5-4.

 

 

 

Päätös / Beslut Sivistysvaliokunta päättää vastaehdotuksensa mukaan,
että vuosiluokkien 1 - 6 kielikylpyopetus aloitetaan Etelä-Sipoossa lukuvuoden 2021 - 2022 alussa. Etelä-Sipoon kielikylpyopetuksessa on käytössä ruotsin kielen varhainen, täydellinen kielikylpyopetusmenetelmä.

Lukuvuonna 2021 - 2022 opetukseen voivat osallistua 1 - 2 vuosiluokan
oppilaat suomenkielisen koulutusjaoston hyväksymien kielikylpyopetuksen oppilaaksiottoperiaatteiden mukaisesti.

Opetusryhmiä lisätään lukuvuosittain kuudenteen vuosiluokkaan asti.
Toiminnan käynnistymisen edellytyksenä on, että opetukseen ilmoittautuu 12.3.2021 mennessä vähintään 8 vuosiluokkien 1-2 oppilasta.

Jo aikaisemmin tehdyt 11 ilmoittautumista huomioidaan, niitä ei tarvitse uusia.

Etelä-Sipoon kielikylpyopetus on Leppätien koulun alaista toimintaa. Leppätien koulun rehtori johtaa ja vastaa toiminnasta. Tilanne tarkastetaan kevätlukukaudella 2023.

Kielikylpyopetus järjestetään Etelä-Sipoossa Sipoonlahden koulun kiinteistössä, joka kielikylpytoiminnan osalta nimetään Leppätien koulun Etelä-Sipoon toimipaikaksi ja osoitetaan alueella asuvien kielikylpyopetuksen oppilaiden lähikouluksi.

Päätös koskee kaikkia niitä lukuvuonna 2021 - 2022 kielikylpyesiopetuksen ja perusopetuksen ensimmäisen vuosiluokan aloittavia oppilaita sekä heitä nuorempia ikäluokkia, joiden kotiosoite on Etelä-Sipoon kielikylpyopetuksen oppilaaksiottoalueella.

Niille kielikylpyopetuksen lukuvuoden 2021 - 2022 toisen vuosiluokan oppilaille, jotka asuvat Etelä -Sipoon kielikylpyopetuksen oppilaaksiottoalueella ja haluavat jatkaa opintojaan Etelä-Sipoossa, tehdään uusi lähikoulupäätös oppilaiden huoltajien hakemuksesta.

Lilli Kahri jätti eriävän mielipiteen.

Pykälä tarkastettiin välittömästi kokouksessa.


Bildningsutskottet beslutar enligt sitt motförslag att
språkbadsundervisning i årskurserna 1-6 inleds i södra Sibbo i början av läsåret 2021-2022. Språkbadsundervisningen i södra Sibbo ordnas enligt modellen för tidigt fullständigt språkbad i svenska.

Under läsåret 2021-2022 får elever i årskurserna 1-2 delta i undervisningen i enlighet med de elevupptagningsprinciper för språkbadsundervisningen som finska utbildningssektionen har godkänt.

Undervisningsgrupper läggs till varje läsår fram till sjätte klass.

Förutsättningen för att starta verksamheten är att minst 8 elever anmäler sig till årskurserna 1 och 2 senast 12.3.2021.

De 11 anmälningar som redan lämnats in beaktas, de behöver inte förnyas.

Språkbadsundervisningen i södra Sibbo är en del av verksamheten vid Leppätien koulu. Rektorn för Leppätien koulu leder och ansvarar för verksamheten. Situationen granskas under vårterminen 2023.

Språkbadsundervisningen i södra Sibbo ordnas i Sipoonlahden koulu, och kommer för språkbadsverksamhetens del att gå under namnet Leppätien koulus verksamhetsställe i södra Sibbo. Språkbadsskolan anvisas som närskola för de språkbadselever som bor i området.

Beslutet gäller alla förskoleelever och grundskoleelever i årskurs 1 som börjar i språkbadsundervisning under läsåret 2021-2022 samt lägre årskurser vars hemadress ligger inom södra Sibbos elevupptagningsområde för språkbadsundervisningen.

För de språkbadselever som börjar i årskurs 2 under läsåret 2021-2022 och som bor inom södra Sibbos elevupptagningsområde och vill fortsätta sina studier i södra Sibbo fattas ett nytt beslut om närskola på ansökan av elevernas vårdnadshavare.

Lilli Kahri anmälde avvikande mening.

Paragrafen justerades genast på mötet.