Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Protokoll 02.05.2022/Paragraf 157


Sipoon lukion kuvataiteen tuntiopettajan viran perustaminen / Inrättande av en timlärartjänst i bildkonst vid Sipoon lukio

 

Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet 06.04.2022 § 33 

 

Valmistelija / Beredare: Sipoon lukion rehtori/ rektor Juha Kujanpää, juha.kujanpaa(at)sipoo.fi

 Kuntalain 87§:n mukaan virat perustetaan sellaisia tehtäviä varten, joissa käytetään julkista valtaa. Vaikka tehtävään sisältyisi julkisen vallan käyttöä vain vähäisessä määrin, henkilön tulee olla kuntaan virkasuhteessa.

 Koulussa tulee olla riittävä määrä virkoja. Tuntiopettajan tehtävä rinnastuu virkaan siinä, että tuntiopettajat ovat virkasuhteista henkilöstöä ilman perustettua virkaa.

 Tuntiopettajan tehtävä on päätoiminen, jos opetustuntimäärä on vähintään 16 vuosiviikkotuntia.

 Lukion kuvataideopetus

 Lukiossa opetetaan kuvataidetta pakollisena aineena. Lisäksi kuvataiteesta opetetaan valtakunnallisia valinnaisia opintojaksoja.

 

 Lukion kuvataideopettajan kelpoisuus

 Kelpoisuus määrittyy Opetustoimen henkilöstöstä annetun asetuksen 986/1998 mukaan.

 Kuvataiteen opetus Sipoon lukiossa nyt

 Sipoon lukiossa ei ole kuvataiteen opettajan vakanssia. Tehtävää hoitaa määräaikainen tuntiopettaja. Toisaalta kuvataiteen opettajan tarve on lakisääteinen ja pysyvä. Kuvataiteen opettajan tuntimäärä vaihtelee lukuvuosittain, mutta alittaa selvästi virkaan vaadittavan opetusvelvollisuuden. Siksi ei ole tarkoituksenmukaista perustaa tehtävään virkaa. Jos tuntiopettajalla on pätevyys muuhun lukiossa opetettavaan aineeseen, voidaan opetustuntimäärää kasvattaa muun lukiossa opetettavan aineen tunneilla.

 

 Tehtävän perustamisen kustannusvaikutukset

 Ei kustannusvaikutuksia.

 

Esittelijä / Föredragande Sivistysjohtaja / Bildningsdirektör Pietinen Jukka

Ehdotus / Förslag Sivistysvaliokunta esittää kunnanhallitukselle, että Sipoon lukioon perustetaan kuvataiteen toistaiseksi voimassa oleva tuntiopettajan vakanssi 1.8.2022 alkaen.

Bildningsutskottet förslår kommunstyrelsen att en timlärartjänst i bildkonst för viss tid inrättas vid Sipoon lukio från och med 1.8.2022.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Sivistysvaliokunta päätti yksimielisesti hyväksyä esittelijän ehdotuksen.

Bildningsutskottet beslöt enhälligt godkänna föredragandens förslag.

 

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 02.05.2022 § 157  

408/01.01.00.00/2022  

 

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus päättää, että Sipoon lukioon perustetaan kuvataiteen toistaiseksi voimassa oleva tuntiopettajan virka 1.8.2022 alkaen.  

Kommunstyrelsen beslutar att en ordinarie timlärartjänst i bildkonst inrättas vid Sipoon lukio från och med 1.8.2022.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag.