Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Protokoll 27.02.2023/Paragraf 69


Virkamuutoksia sivistystoimessa 1.8.2023 alkaen / Tjänsteförändringar inom bildningsväsendet från och med 1.8.2023

 

Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet 14.02.2023 § 22 

 

Valmistelija / Beredare: opetuspäällikkö / undervisningschef Riikka Strandström, riikka.strandstrom(at)sipoo.fi

Taustaa päätöksenteolle

Esitetään seuraavien tuntiopettajien virkojen nimikemuutoksia erityisluokanopettajan viraksi ja lehtorin viroiksi pedagogisista ja opetuksen järjestämiseen liittyvistä syistä. Lisäksi esitettävillä muutoksilla on positiivinen vaikutus Sipoon kunnan työnantajakuvaan.

Virkamuutoksilla ei ole merkittäviä taloudellisia vaikutuksia.

 

Tuntiopettajan viran muuttaminen erityisluokanopettajan viraksi

Sipoonjoen yhtenäiskoulun erityisluokanopetus on järjestetty osittain tuntiopetuksena. Koulussa on kuitenkin ollut toistuvasti kaksi tai kolme erityisen tuen pienluokkaa. Vähintään yhden luokan opetus on hoidettu toistuvasti tuntiopetuksena. Erityisluokanopettajan virassa toimivan henkilön opetusvelvollisuus on 22 vuosiviikkotuntia. Vuosiluokkien 7-9 oppilaiden vuosiviikkotuntimäärä on 29,5-31,5 riippuen vuosiluokasta ja oppilaiden kielivalinnoista. Jotta erityisopetusta saadaan hoidettua kelpoisten erityisluokanopettajien toimesta, on järkevää muuttaa tuntiopettajan virka erityisluokanopettajan viraksi.

 

Vakanssi 237854 on päätoimisen tuntiopettajan virka, joka kohdentuu erityisluokan opetukseen. Vakanssin haltijalle on järjestetty kuuleminen 6.2.2023 ja päätoimisen tuntiopettajan viran haltija suhtautuu myönteisesti viran muuttamiseen.

 

Biologian, maantiedon ja kemian tuntiopettajan viran muuttaminen lehtorin viraksi

Sipoonjoen yhtenäiskoulussa biologiaa, maantietoa ja kemiaa opetetaan lehtorien lisäksi toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa olevan päätoimisen tuntiopettajan toimesta. Kyseisten oppiaineiden opetustunteja on vuosittain toistuvasti niin paljon, että ne ylittävät näiden aineiden lehtorin viran opetusvelvollisuuden.

 

Vakanssi 237848 on päätoimisen tuntiopettajan virka, jossa opetettavina aineina ovat biologia, maantieto ja kemia. Vakanssin haltijalle on järjestetty kuuleminen 7.2.2023 ja päätoimisen tuntiopettajan viran haltija suhtautuu myönteisesti viran muuttamiseen.

 

Englannin tuntiopettajan viran muuttaminen lehtorin viraksi

A1-englantia opetetaan nykyään vuosiluokalta 1 alkaen. Sipoonlahden koulussa englantia opetetaan yhden lehtorin lisäksi päätoimisen tuntiopettajan toimesta. Kyseisen oppiaineen opetustunteja on vuosittain toistuvasti niin paljon, että ne ylittävät lehtorin viran opetusvelvollisuuden, vaikka osa kielen opetuksesta hoidetaankin luokanopettajien toimesta. 

 

Vakanssi 237353 on päätoimisen tuntiopettajan virka, jossa opetettavana aineena on englanti. Vakanssin haltijalle on järjestetty kuuleminen 7.2.2023 ja päätoimisen tuntiopettajan viran haltija suhtautuu myönteisesti viran muuttamiseen.

 

vakanssinumero 

sijoituspaikka 

nykyinen nimike 

tuleva nimike 

237854 

Sipoonjoki 

päätoiminen tuntiopettaja erityisopetukseen 

erityisluokanopettaja 

237848 

Sipoonjoki 

päätoiminen tuntiopettaja (biologia, maantieto, kemia) 

lehtorin virka (opetettavat aineet biologia, maantieto, kemia) 

237353 

Sipoonlahti 

päätoiminen tuntiopettaja (englanti) 

lehtorin virka (opetettava aine englanti) 

 

 

Esittelijä / Föredragande Sivistysjohtaja / Bildningsdirektör Pietinen Jukka

Ehdotus / Förslag Sivistysvaliokunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että yllä olevat päätoimisten tuntiopettajien virat muutetaan yhdeksi erityisluokanopettajan viraksi ja kahdeksi lehtorin viraksi. Muutokset astuvat voimaan 1.8.2023 alkaen.

Bildningsutskottet beslutar att föreslå för kommunstyrelsen att ovanstående timlärartjänster på heltid ändras till en specialklasslärartjänst och två lektorstjänster. Ändringarna träder i kraft den 1 augusti 2023.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Sivistysvaliokunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen teknisellä korjauksella. Pykälä tarkastettiin välittömästi.

Bildningsutskottet godkände enhälligt föredragandens förslag med en teknisk korrigering. Paragrafen justerades omedelbart.

 

Liitteet / Bilagor

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 27.02.2023 § 69  

143/01.01.00.00/2023  

 

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus päättää, että yllä olevat päätoimisten tuntiopettajien virat muutetaan yhdeksi erityisluokanopettajan viraksi ja kahdeksi lehtorin viraksi. Muutokset astuvat voimaan 1.8.2023 alkaen.

Kommunstyrelsen belsutar att ovanstående timlärartjänster på heltid ändras till en specialklasslärartjänst och två lektorstjänster. Ändringarna träder i kraft den 1 augusti 2023.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag.