Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet
Protokoll 19.04.2023/Paragraf 48


Leppätien kielikylpypäiväkodin toimipaikka 1.8.2023 lähtien / Alvägens språkbadsdaghems lokaler från och med 1.8.2023

 

12/12.00.01/2020

 

SIVVLK § 4 Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet 14.1.2020

Valmistelija / Beredare: varhaiskasvatuspäällikkö / chef för småbarnspedagogik Mervi Keski-Oja, mervi.keski-oja(at)sipoo.fi

 

Leppätien kielikylpypäiväkodin kiinteistö tarvitsee korjauksia eikä korjaaminen ole kannattavaa

Sipoon Toimitilat on tehnyt kaikkiin kunnallisiin päiväkoteihin kuntoarviot vuosien 2018 ja 2019 aikana. Kuntoarviossa rakennuksille määriteltiin kuntoluokat ja Leppätien päiväkodin kunto jäi alle suositusten. Kuntotutkimus osoitti, että Leppätien kielikylpypäiväkotiin tulee tehdä jatkossa laaja peruskorjaus. Korjauskustannusten arvio on n. 585 000e ja näiden lisäksi tulee tehdä ulkoseinien, ala- ja yläpohjan korjauksia, rakenteiden tiivistämistä, ikkunoiden uusimista sekä huoltomaalaukset piha-alueelle.

 

Kunnan toimitilat yksikkö on linjannut, ettei rakennuksen korjaaminen ole enää kannattavaa vaan esittää että selvitetään mahdollisuutta siirtää Leppätien päiväkodin toiminnot toisiin tiloihin syksystä 2020 lähtien. Päiväkodin nykyinen kunto voi johtaa myös sisäilman laadun heikkenemiseen.

 

Päiväkoti Pikkusydämessä on väliaikaisesti tilaa kielikylpytoiminnalle

Päiväkoti Pikkusydän valmistui marraskuussa 2019 ja sinne on siirtynyt suomenkielistä ja ruotsinkielistä varhaiskasvatusta sekä Avoimen varhaiskasvatuksen Pohjois-Sipoon ryhmä. Päiväkoti on täyttynyt hyvin nopeasti ja tällä hetkellä vapaana on enää yksi ryhmätila alakerrassa. Tähän vapaana olevaan alakerran ryhmätilaan sekä pienin järjestelyin järjestettävään muuhun tilaan saataisiin sopimaan Leppätien kielikylpypäiväkodin lapset (4- ja 5-vuotiaat). Lapsia voi olla Leppätien kielikylvyssä max. 33. Tulevan syksyn 2020 lapsimäärä riippuu kielikylpyhakijoiden määrästä, joten lapsimäärä voi jäädä myös vähäisemmäksi kuin maksimimäärä (vuonna 2015 syntyneitä lapsia on nyt päiväkodissa 13).

 

Pohjois-Sipoon kielikylpytoiminnan pysyvät tilat mietitään myöhemmin

Päiväkoti Pikkusydäntä ei tule kuitenkaan määrittää kielikylvyn lopulliseksi sijoituspaikaksi, koska tiloja tarvitaan suomen- ja ruotsinkielisten lasten varhaiskasvatuspaikoiksi. Monta erilaista toimintoa saman katon alla vähentää myös kunkin lapsiryhmän optimaalista täyttöä. Päiväkoti Pikkusydämen tilat on ajateltu väliaikaiseksi tilaksi kielikylpytoiminnalle siihen asti, kunnes Nikkilästä vapautuu muita tiloja varhaiskasvatuksen käyttöön. Tällaisia tiloja saattaa vapautua vuoden tai kahden kuluttua Jokipuiston koulun evakkotilojen tarpeen päätyttyä tai muulla tavoin palveluverkkoa järjestettäessä.

 

Samoin lapsimäärän kehityksen mahdollinen väheneminen kunnassa (tilastotiedot osoittavat syntyvyyden vähentyneen ainakin vuosina 2018 ja 2019) saattaa jo lähivuosina avata mahdollisuuksia uudenlaisille tilaratkaisuille varhaiskasvatuksen järjestämiseksi.  

 

Muut vaihtoehtoiset rakennukset kielikylpytoiminnan järjestämiselle

Nikkilässä ei ole tällä hetkellä muita kunnan tiloja vapaana kielikylpytoiminnan järjestämiseksi. Jokipuiston koulun evakkotilatarve on vienyt esiopetuksen tilat Wessman-talosta ja täyttänyt lähikoulut ja kunnan muut vapaat tilat. Nikkilässä sijaitsevat päiväkodit ovat myös täynnä (Kartanon ympärivuorokautinen päiväkoti, Metsätien päiväkoti sekä Nikkilän päiväkoti) eikä niissä ole siten mahdollisuutta järjestää max. 33 lapselle

varhaiskasvatusta. Kaikki esiopetukselle varatut tilat ovat myös käytössä syksyllä 2020.

 

Lapsia ei ole mielekästä myöskään siirtää Pikkusydämen päiväkotiin muista alueen päiväkodeista, jotta sinne vapautuisi paikkoja kielikylpytoiminnalle, koska sinne ei mahdu kokonaista kieliryhmää (saman päiväkodin kaikki saman kieliset lapset) vaan olemassa olevat lapsiryhmät ja henkilökunta jouduttaisiin hajottamaan.  Tällaista kieliryhmän osittaista siirtoa ei pidetä lasten ja perhein edun mukaisena. Leppätien päiväkodin toiminta sen sijaan voidaan kokonaisuudessaan siirtää väliaikaisesti Pikkusydämen tiloihin.

 

Siirron vaikutukset

Kunnalle kielikylpytoiminnan siirtäminen Leppätien päiväkodista Pikkusydämen päiväkotiin vähentää kiinteistökuluja, kun taas muut kustannukset säilyvät suunnilleen samoina (henkilöstömenot, ruokakustannukset, virikemateriaalit). Leppätien kaksiryhmäisen päiväkodin poistuminen palveluverkosta vähentää alueen varhaiskasvatuspaikkoja, ja Pikkusydämeen ajateltu kaksi puskuriryhmää tulee heti käytettyä. Tämä saattaa herättää huolta varhaiskasvatuspaikkojen riittävyydestä tulevaisuudessa. Toisaalta lapsimäärien arvioitu mahdollinen väheneminen saattaa kääntää huolen aiheettomaksi.

 

Asiakasperheille Leppätien kielikylpypäiväkodin kunto aiheuttaa joka tapauksessa siirtymisen: joko evakkoon peruskorjauksen tieltä tai siirtymisen muihin tiloihin. Päiväkoti Pikkusydän sijaitsee kohtuullisen lähellä nykyistä päiväkotia (2 km) ja se on keskeisellä paikalla hyvien kulkuyhteyksien päässä. Väliaikaisen tilaratkaisun aikana perheillä saattaa myös olla mahdollisuus saada suomenkielinen pienempi sisarus samaan päiväkotirakennukseen kielikylpylapsen kanssa, mikäli siellä on vapaita paikkoja.

 

Leppätien kielikylpypäiväkodin henkilökunta siirtyy uuteen väliaikaiseen tilaan ja jatkaa siellä toimintaansa normaalisti.  He toimivat edelleen kielikylpypäiväkodin esimiehen alaisuudessa, eivätkä siirry Pikkusydämen henkilökunnaksi. Samalla heille aukeaa uusi mahdollisuus tehdä yhteistyötä toisten varhaiskasvattajien kanssa ja siten monipuolistaa toimintaa esim. yhteistyöllä ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen kanssa.

 

Osallistaminen ja kuuleminen

Henkilökuntaa ja lasten huoltajia tullaan kuulemaan siinä vaiheessa, kun suunnitellaan kielikylpytoiminnan pysyvien tilojen sijaintia.

 

Jatkotoimenpiteet

Sivistysvaliokunnan päätöksen jälkeen Leppätien kielikylpypäiväkodin huoltajille järjestetään helmikuun 2020 aikana tiedotustilaisuus, jossa käydään läpi kuntokartoitusta ja käytännön järjestelyjä mahdolliseen siirtymiseen liittyen.

 

Toimivalta

Sipoon hallintosäännön mukaan (26§) Valiokunta "päättää toiminnan aloittamisesta, muuttamisesta tai lakkauttamisesta, edellyttäen, että päätös ei aiheuta merkittävää muutosta valiokunnan alaisen toiminnan palvelu-verkkoon tai hallintosäännössä vahvistettuun organisaatiorakenteeseen."

 

Liitteet / Bilagor

Liite / Bilaga 1 / 4.§ SIVVLK: Kuntoarvio

 

Vt.sivistysjohtajan ehdotus

Sivistysvaliokunta päättää siirtää kielikylpypäiväkoti Leppätien toiminnan päiväkoti Pikkusydämeen väliaikaisena ratkaisuna 1.8.2020 alkaen toistaiseksi. Pysyvät tilat Pohjois-Sipoon kielikylpytoiminnalle ratkaistaan myöhemmin.

 

Tf.bildningsdirektörens förslag

Bildningsutskottet beslutar flytta verksamheten i Alvägens språkbadsdaghem till daghemmet Lillhjärtat som en tillfällig lösning som gäller tillsvidare fr.o.m. 1.8.2020. Frågan om permanenta lokaler för språkbadsverksamheten in norra Sibbo löses i ett senare skede.

 

 

Päätös

Sivistysvaliokunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

Beslut

Bildningsutskottet godkände enhälligt föredragandens förslag.


 

Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet 11.05.2022 § 48 

 

Valmistelija / Beredare: Varhaiskasvatuspäällikkö / Chef för småbarnspedagogik Mervi Keski-Oja, mervi.keski-oja(at)sipoo.fi

Taustaa

Sisäilmahaasteiden ja mittavien peruskorjaustarpeiden vuoksi Leppätien kielikylpypäiväkodin tiloista luovuttiin syksyllä 2020 ja siirryttiin väliaikaisiin tiloihin päiväkoti Pikkusydämeen..

Toimintavuoden 2021- 2022 varhaiskasvatukseen hakeutuneiden lasten määrä lisääntyi Nikkilässä poikkeuksellisen paljon ja Pikkusydämen viereiseen Wessmantaloon avattiin tammikuussa kaksi ylimääräistä, väliaikaista suomenkielistä ryhmää Perhoset ja Kirsikat.  Näiden lasten oli suunniteltu siirtyvän elokuussa Pikkusydämen päiväkotiin esiopetusikäisiltä vapautuville paikoille, mutta lasten määrä kasvoi kevään aikana arvioitua enemmän ja he eivät suunnittelussa mahtuneet Pikkusydämen tiloihin ilman uusia järjestelyjä. Myöskään muissa päiväkodeissa ei ole vapaita paikkoja. Toimintaa ei myöskään voida jatkaa Wessmantalossa, koska tilat on varattu lukion remontin väistötiloiksi.

 

Leppätien päiväkodille tilat muualta kuin päiväkoti Pikkusydämestä

Nikkilän alueen päiväkotipaikkapulan vuoksi lähdettiin kartoittamaan, voitaisiinko Leppätien kielikylvylle saada hyvät pysyvät tai uudet väliaikaiset tilat jo tulevana syksynä ilman toiminnan häiriintymistä. Toiminta siirrettäisiin kokonaisuutena henkilökuntineen toisiin tiloihin.  Nikkilän alueella vapaita tiloja on seuraavissa paikoissa  syksyllä  2022: Solåkerin päiväkotikiinteistö, Nikkilän sydämen uusin laajennusosa sekä mahdollisesti irrotettavissa olevaa tilaa Kyskoby sklolanissa. Lisäksi kartoitettiin mahdollisuus vuokrata tilaa esim. yksityiseltä päiväkodilta, mutta sieltä ei löytynyt mahdollisuutta vuokraukseen.

 

Leppätien kielikylpykoulu olisi ollut hyvä vaihtoehto, jonne olisi voitu suunnitella pysyvää siirtymistä. Tällä hetkellä Leppätien kielikylpykoulun oppilaat eivät kuitenkaan ole vähentyneet siinä määrin, että uusia luokkatiloja olisi vapautunut. Tulevaisuudessa uusilla järjestelyillä saattaa olla mahdollista vapauttaa tiloja kielikylpypäiväkodin toimintaan, mutta tulevaksi syksyksi ei.

 

Nikkilän sydämen laajennusosassa on vapaata tilaa. Kiinteistössä toimii Sipoonjoen yhtenäiskoulun 1-2 luokat, 7-9 luokat sekä kaksi suomenkielistä esiopetusryhmää: Sipoonjoen esiopetus ja tulevana syksynä myös Lukkarin esiopetus. Tilojen haasteena pienten lasten toiminnalle on avoimet oppimisympäristöt yhdessä koululaisten kanssa, päivälepotiloiksi huonosti soveltuvat tilat, wc-tilojen haasteet sekä erityisesti ulkotoiminnassa aitatauksen puuttuminen. Lisäksi Nikkilän sydämen laajennusosan muu toiminta on suomenkielistä, jolloin henkilökunnan välinen sijaistamisapu ja yhteistyön tekeminen muiden ryhmien kanssa ei soveltuisi ruotsinkieliseen kielikylpytoimintaan.

 

Solåkerin kiinteistön tilat vapautuvat kokonaan, kun Jokipuiston esiopetus siirtyy syksyllä 2022 Jokipuiston koulun remontoituihin tiloihin. Solåkerin tilat ovat pienet kahdelle ryhmälle. Alakertaan mahtuu 21 lasta ja yläkerrassa voi olla maksimissaan 14 lasta. Lisäksi yläkertaan johtavat portaat ovat hyvin jyrkät, jolloin sinne ei voida suunnitella ruokailua vaarantamatta henkilökunnan turvallisuutta. Tulee myös huomioida, että monet Leppätien kielikylpypäiväkodin työntekijät ovat herkistyneet sisäilman haasteille aikaisemmin ja Solåkerin tilat voivat aiheuttaa oireita, vaikka ne onkin todettu terveiksi. Tässä kiinteistöratkaisussa henkilökunta on myös hyvin yksin ja haavoittuvainen sijaistarpeiden kanssa.

 

Lisäksi tulee huomioida, että Solåkerin kiinteistöä voidaan tarvita puskuritilana lapsimäärän lisääntyessä vuodenvaihteessa uusin lapsien aloittaessa.

 

Kyrkoby skolassa on tilaa väljästi nykyiselle oppilasmäärälle. Tiivistämällä toimintaa ja jakamalla tilat toisin, sieltä voitaisiin irrottaa tilaa myös kielikylpypäiväkodin toiminnalle erillisestä paviljonkirakennuksesta. Tässä paviljongissa toimii ruotsinkielinen Kyrkoby förskolan, koulun luokat 3-4 sekä koulun aamu- ja iltapäivätoiminta. Koulun on mahdollista siirtää toimintoja ja vapauttaa tiloja.

 

Koulun pihapiirissä sijaitsevaan paviljonkirakennukseen mahtuu sekä Kyrkoby förskolan esiopetus että kielikylpypäiväkodin molemmat ikäluokat kokonaisuudessaan. Henkilökunta voi tehdä yhteistyötä ruotsinkielisen esiopetuksen kanssa ja auttaa toisiaan sijaistamistarpeissa. Kiinteistö sijaitsee lähellä päiväkoti Pikkusydäntä, jolloin asiakasperheillä on lyhyt matka viedä ja hakea saman perheen lapsia suomenkielisestä varhaiskasvatuksesta ja kielikylvystä. Tilat soveltuvat pääosin sellaisenaan 4-5 -vuotiaille lapsille, mutta ulkotiloihin tulee kuitenkin rakentaa jonkinlainen aitaratkaisu turvaamaan pienten lasten ulkoilu. 

 

Siirtyminen Kyrkoby skolaan tiloihin  ja siirron vaikutukset

Vapaina olevista tiloista paras vaihtoehto Leppätien kielikylpypäiväkodille on siirtyminen Kyrkoby skolan pihapiirissä sijaitsevaan erilliseen paviljonkirakennukseen. Sivistysosaston sisällä siirtyminen ei aiheuta kustannuksia. Tässä vaihtoehdossa Leppätien kielikylpypäiväkodin toiminta voidaan siirtää suoraan valmiisiin tiloihin kokonaisuudessaan. Lisäksi henkilökunnan välistä yhteistyötä voidaan luontevasti tehdä Kyrkoby förkolan kanssa. Kyrkoby skolan toiminnalle tilojen luovuttaminen Leppätien kielikylvyn käyttöön aiheuttaa muutoksia ja vaatii uudenlaisia järjestelyjä, jotka varsinkin aluksi saattavat rasittaa normaalitoimintaa.

 

Osallistaminen ja kuuleminen

Leppätien kielikylpypäiväkodin henkilökunta on osallistunut prosessiin vierailemalla esillä olleissa kiinteistövaihtoehdoissa ja heitä on kuultu. Leppätien kielikylvyn huoltajille on järjestetty vanhempainilta, jossa muutoksesta on kerrottu.  Kyrkoby skolan näkemystä muutoksesta on kuultu. 

 

Myöhemmin osallistetaan kuntalaiset, asiakkaat ja henkilökunta siinä vaiheessa, kun suunnitellaan kielikylpytoiminnan pysyvien tilojen sijaintia.  

 

Toimivalta

Sipoon hallintosäännön mukaan (26§) Valiokunta "päättää toiminnan aloittamisesta, muuttamisesta tai lakkauttamisesta, edellyttäen, että päätös ei aiheuta merkittävää muutosta valiokunnan alaisen toiminnan palveluverkkoon tai hallintosäännössä vahvistettuun organisaatiorakenteeseen."

 

Esittelijä / Föredragande Sivistysjohtaja / Bildningsdirektör Pietinen Jukka

Ehdotus / Förslag Sivistysvaliokunta päättää siirtää kielikylpypäiväkoti Leppätien toiminnan Kyrkoby skolan tiloihin, samaan rakennukseen Kyrkoby förskolan kanssa väliaikaisena ratkaisuna 1.8.2022 alkaen toistaiseksi. Pysyvät tilat Pohjois-Sipoon kielikylpytoiminnalle ratkaistaan myöhemmin.

Bildningsutskottet beslutar flytta verksamheten i Alvägens språkbadsdaghem till Kyrkoby skola så att språkbadsdaghemmet delar byggnaden med Kyrkoby förskola. Lösningen är tillfällig och gäller tills vidare fr.o.m. 1.8.2022. Frågan om permanenta lokaler för språkbadsverksamheten i norra Sibbo löses i ett senare skede.

Käsittely / Behandling  Charlotta Engblom ehdotti, että Leppätien kielikylpypäiväkodin toiminta siirtyy Villa Solåkeriin lukuvuoden 2022-2023 ajaksi. Pysyviä ratkaisuja selvitetään myöhemmin.

 Pauliina Räike kannatti Charlotta Engblomin ehdotusta.

 Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksen lisäksi oli

tehty yksi kannatettu ehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: äänestys nimenhuudolla, jossa esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Charlotta Engblomin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Esittelijän ehdotus "jaa" - 0 ääntä

Engblomin ehdotus "ei" - 9 ääntä: Alaterä, Berg, Engblom, Levamo, Lindgren, Malm, Metsoila, Pärssinen, Räike

 

 Puheenjohtaja totesi, että Charlotta Engblomin ehdotus voitti yksimielisesti äänellä 9-0.

 

 

 Charlotta Engblom föreslog att Alvägens språkbadsdaghem placeras i Solåkers daghems fastighet för läsåret 2022-2023. Permanenta lösningar utreds senare.

 

 Pauliina Räike understödde Charlotta Engbloms förslag.

 

 Ordföranden konstaterade att förutom föredragandes förslag hade det getts ett understött förslag varför det skall röstas. Hon föreslog följande röstningsförfarande: röstning genom namnupprop där de som stöder föredragandes förslag röstar "ja" och de som stöder Charlotta Engbloms förslag röstar "nej". Förslaget godkändes enhälligt.

 Föredragandes förslag "ja": 0 röster

 Engbloms förslag "nej" - 9 röster: Alaterä, Berg, Engblom, Levamo, Lindgren, Malm, Metsoila, Pärssinen, Räike

 

 Ordföranden konstaterade att Charlotta Engbloms förslag vann enhälligt med rösterna 9-0.

 

Päätös / Beslut Sivistysvaliokunta päätti yksimielisesti vastaehdotuksen mukaan, että Leppätien kielikylpypäiväkodin toiminta siirtyy Villa Solåkeriin lukuvuoden 2022-2023 ajaksi. Pysyviä ratkaisuja selvitetään myöhemmin.

Bildningsutskottet beslöt enhälligt enligt motförslaget att Alvägens språkbadsdaghem placeras i Solåkers daghems fastighet för läsåret 2022-2023. Permanenta lösningar utreds senare.

 

 

Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet 19.04.2023 § 48  

498/12.07.00.00/2022  

Valmistelija / Beredare: Varhaiskasvatuspäällikkö / Chef för småbarnspedagogik Mervi Keski-Oja, mervi.keski-oja(at)sipoo.fi

Taustaa

Leppätien kielikylpypäiväkodin toimintaa on järjestetty kahdessa eri paikassa sen jälkeen, kun kielikylpypäiväkodin tiloista luovuttiin 31.7.2020 sisäilmahaasteiden vuoksi. Aluksi toimittiin kahden vuoden ajan uudessa päiväkoti Pikkusydämessä, mutta kun siellä tarvittiin lisää tilaa aivan pienimmille lapsille ja kasvavalle lapsimäärälle, siirryttiin elokuussa 2022 Solåkerin kiinteistöön.

Toimintaa jatketaan Solåkerin kiinteistössä, kunnes löydetään sopivat tilat muualta

Kielikylpyvarhaiskasvatuksen henkilökunta on ollut tyytyväisiä Solåkerin tilojen toimivuuteen huolimatta sisätilojen jyrkistä portaista sekä erillisestä sijainnista irrallaan muusta varhaiskasvatustoiminnasta. Myös lapset ovat ottaneet tilan hyvin vastaan ja viihtyneet siellä. Tarkoituksena oli olla vain yksi toimintavuosi Solåkerin kiinteistössä ja sen jälkeen siirtyä pysyvämpään päiväkotiratkaisuun. Nikkilän alueella ei kuitenkaan ole tällä hetkellä vapaana kiinteistöä, johon toiminta voitaisiin siirtää elokuussa 2023.

Tulevaisuudessa Solåkerin kiinteistön tilaa tarvitaan esim. sivistysosaston muihin palveluihin eli sitä ei voida pitää itsestään selvästi lopullisena paikkana kielikylpypäiväkodille. Tila ei myöskään ole toiminnan järjestäjän kannalta optimaalinen esim. yksittäisen ryhmän haavoittuvuuden vuoksi henkilökunnan poissaolotilanteissa. Hyvä ratkaisu kielikylpyvarhaiskasvatuksen tiloiksi olisi sijainti kielikylpykoulun yhteydessä tai lähipiirissä, jotta toiminnassa voitaisiin hyödyntää synergiaetuja henkilökunnan ja osaamisen näkökulmasta.

Tilanteeseen ehdotetaan menettelyä, jossa kielikylpypäiväkoti Leppätie jatkaa nykyisissä Solåkerin tiloissa toistaiseksi, kunnes toimintaan löydetään pysyvät ja sopivat  tilat muualta.

Osallistaminen ja kuuleminen

Leppätien päiväkodin henkilökuntaa on kuultu asiassa ja heidän mielestään toiminnan jatkaminen toistaiseksi Solåkerissa on hyvä asia. Myös lapset ovat kokeneet Solåkerin tilat myönteisinä.  Myöhemmin osallistetaan kuntalaiset, asiakkaat ja henkilökunta siinä vaiheessa, kun suunnitellaan kielikylpytoiminnan pysyvien tilojen sijaintia.

Toimivalta

Sipoon hallintosäännön mukaan (26§) Valiokunta "päättää toiminnan aloittamisesta, muuttamisesta tai lakkauttamisesta, edellyttäen, että päätös ei aiheuta merkittävää muutosta valiokunnan alaisen toiminnan palveluverkkoon tai hallintosäännössä vahvistettuun organisaatiorakenteeseen."

Esittelijä / Föredragande Sivistysjohtaja / Bildningsdirektör Pietinen Jukka

Ehdotus / Förslag Sivistysvaliokunta päättää jatkaa kielikylpypäiväkoti Leppätien toimintaa Solåkerin kiinteistössä 31.7.2023 jälkeen toistaiseksi, kunnes toiminnalle osoitetaan pysyvät tilat muualta.

Bildningsutskottet föreslår att fortsätta Alvägens språkbadsdaghems verksamhet i Solåkers lokaler efter den 31 juli 2023 tills permanenta lokaler anvisas för verksamheten på annat håll.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Sivistysvaliokunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Bildningsutskottet godkände enhälligt föredragandens förslag.

 

Liitteet / Bilagor