Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Protokoll 22.05.2023/Paragraf 171


Päiväkodin johtajan viran perustaminen / Inrättande av en tjänst som daghemsföreståndare

 

Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet 09.05.2023 § 66 

 

Valmistelija / Beredare: varhaiskasvatusjohtaja / direktör för småbarnspedagogik, Mervi Keski-Oja, mervi.keski-oja(at)sipoo.fi

Taustaa

Sipoon kunta valmistelee yhteistyössä Pilke Söderkullan kanssa neliryhmäisen palvelusetelipäiväkodin tilojen vuokraamista kunnallisen varhaiskasvatuksen käyttöön. Samalla Pilke Söderkullan toiminta yksityisenä päiväkotina päättyy taloudellisten haasteiden vuoksi. Sipoon varhaiskasvatuspalvelujen tulee tällöin hankkia tiloihin kalustus, virikemateriaali sekä rekrytoida tarvittava lakisääteinen henkilökunta.

Varhaiskasvatuslaki edellyttää, että jokaisella päiväkodilla tulee olla toiminnasta vastaava johtaja. Kenellekään Sipoon kunnan nykyiselle päiväkodin johtajalle ei voi kohtuudella osoittaa oman työn lisäksi neliryhmäisen, uuden päiväkodin johtamista erillään muista yksiköistä. Päiväkodille on perusteltua perustaa oma päiväkodin johtajan virka.

Virka laitetaan yleiseen hakuun ja sinne rekrytoidaan kelpoisuusvaatimukset täyttävä henkilö. Kelpoisuusvaatimuksena päiväkodin toiminnasta vastaavan johtajan tehtävään on kelpoisuus 26 tai 27 §:ssä tarkoitettuun varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin tehtävään ja vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito. (Varhaiskasvatuslaki luku 6, §31)

Uuden päiväkodin johtajan viran perustaminen katetaan varhaiskasvatuspalveluiden talousarviosta 2023 viiden kuukauden osalta (1.8.-31.12.) Osittain menoja voidaan kompensoida palvelusetelimaksujen päättymisellä yksityiselle palveluntuottajalle, koska myös yksityinen palveluntuottaja on ollut velvollinen järjestämään päiväkodin johtamisen.

Esittelijä / Föredragande Varhaiskasvatusjohtaja / Direktör för småbarnspedagogik Keski-Oja Mervi

Ehdotus / Förslag Sivistysvaliokunta päättää esittää kunnanhallitukselle yhden päiväkodin johtajan viran perustamista 1.8.2023 alkaen.

Bildningsutskottet beslutar föreslå kommunstyrelsen att en tjänst som daghemsföreståndare inrättas 1.8.2023.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Sivistysvaliokunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Bildningsutskottet godkände enhälligt föredragandes förslag.

 

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 22.05.2023 § 171  

437/01.01.00.00/2023  

 

Esittelijä / Föredragande Talousjohtaja / Ekonomidirektör Kivilevo Pekka

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus päättää perustaa yhden päiväkodin johtajan viran 1.8.2023 alkaen.

Kommunstyrelsen beslutar inrätta en tjänst som daghemsföreståndare fr.om. 1.8.2023.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag.