Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Protokoll 12.06.2023/Paragraf 206



Varhaiskasvatuksen toimialan toimintasääntö / Verksamhetsstadga för sektorn för småbarnspedagogik

 

Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet 09.05.2023 § 64 

 

Valmistelija / Beredare: varhaiskasvatusjohtaja/ direktör för småbarnspedagogik, Mervi Keski-Oja, mervi.keski-oja(at)sipoo.fi

Sipoon kunnan organisaatio muodostuu jatkossa viidestä toimialasta, joiden alle sijoittuvat kunnan nykyiset palvelut. Valtuuston 6.2.2023 § 14 mukaisesti kunnan uudet toimialat ovat varhaiskasvatus, koulutus, yhdyskunta ja ympäristö, konsernipalvelut sekä toimiala, jonka tehtäviin kuuluvat mm. kulttuuri- ja vapaa-aika, elinkeino ja hyvinvointi.

Uusi organisaatiorakenne edellyttää muutoksia 1.5.2023 aloittavien toimialojen toimintasääntöihin. Sivistysosaston aiempaa toimintasääntöä on muokattu tarvittavilta osin varhaiskasvatuksen toimialan toimintasäännöksi (liite 1.). Varhaiskasvatuksen hallinnon tehtäviä mahdollisesti järjestetään myöhemmin uuden organisaation tarpeiden pohjalta, jolloin varhaiskasvatuksen toimintasääntöä päivitetään.

Esittelijä / Föredragande Varhaiskasvatusjohtaja / Direktör för småbarnspedagogik Keski-Oja Mervi

Ehdotus / Förslag Sivistysvaliokunta päättää esittää kunnanhallitukselle varhaiskasvatuksen toimialan toimintasäännön hyväksymistä.
Pykälä tarkastetaan välittömästi.

Bildningsutskottet beslutar föreslå kommunstyrelsen att verksamhetsstadgan för sektorn för småbarnspedagogik godkänns.
Paragrafen justeras omedelbart.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Sivistysvaliokunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. Pykälä tarkastettiin välittömästi.

Bildningsutskottet godkände enhälligt föredragandes förslag. Paragrafen justerades omedelbart.

 

Liitteet / Bilagor

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 12.06.2023 § 206  

435/00.01.01.00/2023  

 

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus hyväksyy varhaiskasvatuksen toimialan toimintasäännön. 

Pykälä tarkastetaan välittömästi. 

Kommunstyrelsen godkänner verksamhetsstadgan för sektorn för småbarnspedagogik.

Paragrafen justeras omedelbart.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag.

Paragrafen justerades omedelbart.

 

Liitteet / Bilagor

 

Liite Bilaga 1 - Varhaiskasvatuksen  toimialan toimintasääntö 12.6.2023