Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeino- ja työllisyysjaosto / Näringslivs- och sysselsättningssektionen
Protokoll 02.04.2024/Paragraf 18


Elinkeino-ohjelma / Näringslivsprogrammet

 

Elinkeino- ja työllisyysjaosto / Näringslivs- och sysselsättningssektionen 14.02.2023 § 11

Valmistelija / Beredare: elinkeinopäällikkö Katri Roivainen, katri.roivainen(at)sipoo.fi

Sipoossa on aikaisemmin laadittu elinkeino-ohjelma vuosille 2018-2023. Nykyisen ohjelman päivitys tulee siis ajankohtaiseksi kuluvana vuonna 2023.

Maailma on muuttunut paljon siitä ajasta, kun edellinen elinkeino-ohjelma on laadittu. Korona on vienyt digitalisaatiota paljon eteenpäin, etätyö on lisääntynyt ja viimeisimpänä Ukrainan sota on luonut omat haasteensa niin kotitalouksille kuin yrityksille. On siis tarpeen tehdä pohjaselvityksiä tulevan elinkeino-ohjelman pohjaksi ja pohtia yhdessä työn tekemisen aikataulu.

Elinkeinopäällikkö käy läpi voimassa olevan elinkeino-ohjelman ja sen pohjalta käydään keskustelu tarpeellisista selvityksistä, toimenpiteistä sekä aikataluista, jotta Sipoon kuntaan saadaan voimassa oleva uusi elinkeino-ohjelma vuodesta 2024 eteenpäin.

 

Esittelijä / Föredragande Elinkeinopäällikkö / Näringschef Roivainen Katri

Ehdotus / Förslag Merkitään tiedoksi / Antecknas för kännedom

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Elinkeino- ja työllisyysjaosto merkitsi asian tiedoksi.

Näringslivs- och sysselsättningssektionen antecknade ärendet för kännedom.

 

Liitteet / Bilagor

 

Elinkeino- ja työllisyysjaosto / Näringslivs- och sysselsättningssektionen 23.05.2023 § 30             

 

Valmistelija / Beredare: elinkeinopäällikkö Katri Roivainen, katri.roivainen(at)sipoo.fi

Elinkeinoyksikössä on ollut henkilöstöresurssista pulaa, kun työntekijöitä on ollut kahden sijasta yksi. Elinkeinopäällikkö on päätynyt ehdottamaan yritysfoorumin siirtämistä muuttuneen tilanteen vuoksi syksylle. Elinkeino-ohjelman valmistuminen siirtyy vuoteen 2024. Yritysfoorumi kerää kokoon sipoolaisia yrittäjiä, kuntapäättäjiä ja viranhaltijoita. Foorumin tarkoitus on tuottaa pohjatietoa elinkeino-ohjelman päivittämistä varten. Tilaisuudessa ideoidaan ja visioidaan Sipoon menestystekijöitä tuleville vuosille. Tilaisuuden fasilitointia varten kilpailutetaan ulkopuolinen konsulttitoimisto, joka vastaa päivän kulusta ja saadun kirjallisen materiaalin käsittelystä.

 

Esittelijä / Föredragande Elinkeinopäällikkö / Näringschef Roivainen Katri

Ehdotus / Förslag Merkitään tiedoksi / Antecknas för kännedom

Käsittely / Behandling  Puheenjohtaja ehdotti, että ensi kokoukseen elinkeinopäällikkö esittää tarkan suunnitelman päivitettävän elinkeino-ohjelman aikataulusta ja kustannuksista. Jaosto toivoo, että yritysfoorumin lisäksi elinkeino- ja työllisyysjaosto järjestäisi elinkeino-ohjelmasta iltakoulun, jossa käydään elinkeino-ohjelma vuosille 2018-2023 läpi ja katsotaan mitä asioita halutaan päivitettyyn elinkeino-ohjelmaan. Tilaisuuteen olisi hyvä kutsua myös yhdyskunta ja ympäristö ja koulutus toimialojen viranhaltijoita sekä Sipoon yrittäjiä.

Päätös / Beslut Elinkeino- ja työllisyysjaosto merkitsi asian tiedoksi. 

Näringslivs- och sysselsättningssektionen antecknade ärendet för kännedom.

 

Liitteet / Bilagor

 

Elinkeino- ja työllisyysjaosto / Näringslivs- och sysselsättningssektionen 19.09.2023 § 41             

 

Valmistelija / Beredare: elinkeinopäällikkö / näringslivschef Katri Roivainen, katri.roivainen(at)sipoo.fi

Käydään läpi suunnitelma elinkeino-ohjelman päivittämiseksi. Pidämme 12.10. yritysfoorumin, joka kokoaa sipoolaiset yrittäjät, kuntapäättäjät ja viranhaltijat iloiseen ideapajaan, jossa etsimme yhdessä Sipoon vahvuuksia ja visioimme tulevaa. Myöhemmin pidämme erillisen kokoontumisen, jolla pääsemme samalla kokoonpanolla kirkastamaan yhteisiä tavoitteita ja askeleita tavoitteiden saavuttamiseksi. Sipoon ulkoista vetovoimaa naapurikuntien yrittäjien näkökulmasta kartoittanut selvitys on valmistumassa. Sitäkin hyödynnetään tulevan elinkeino-ohjelman päivittämisessä.

Esittelijä / Föredragande Elinkeinopäällikkö / Näringslivschef Roivainen Katri

Ehdotus / Förslag Merkitään tiedoksi / Antecknas för kännedom

Käsittely / Behandling  Puheenjohtaja teki seuraavan ponsiehdotuksen: ”Elinkeino- ja työllisyysjaosto edellyttää, että jaoston jäsenet otetaan alusta asti mukaan elinkeino-ohjelman laadintaan. Lisäksi elinkeino- ja työllisyysjaosto pyytää uudelleen lähetettäväksi kaikki tilatut raportit ja selvitykset jäsenille.”

 Elinkeino- ja työllisyysjaosto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ponsiehdotuksen.

 Ordförande gjorde följande klämförslag: ”Näringslivs- och sysselsättningssektionen förutsätter att i utarbetandet av näringslivsprogrammet bör sektionens medlemmar tas med från första början. Dessutom begär näringslivs- och sysselsättningssektionen att alla beställda raporter och utredningar skickas på nytt till medlemmarna.”

 Närings- och sysselsättningssektionen godkände enhälligt ordförandens klämförslag.

Päätös / Beslut Elinkeino- ja työllisyysjaosto merkitsi asian tiedoksi.

Lisäksi elinkeino- ja työllisyysjaosto edellyttää, että jaoston jäsenet otetaan alusta asti mukaan elinkeino-ohjelman laadintaan. Sen lisäksi elinkeino- ja työllisyysjaosto pyytää uudelleen lähetettäväksi kaikki tilatut raportit ja selvitykset jäsenille.

Näringslivs- och sysselsättningssektionen antecknade ärendet för kännedom.

Dessutom förutsätter näringslivs- och sysselsättningssektionen att i utarbetandet av näringslivsprogrammet bör sektionens medlemmar tas med från första början. Och dessutom begär näringslivs- och sysselsättningssektionen att alla beställda raporter och utredningar skickas på nytt till medlemmarna.

 

Liitteet / Bilagor

 

Elinkeino- ja työllisyysjaosto / Näringslivs- och sysselsättningssektionen 06.02.2024 § 6             

 

Valmistelija / Beredare: elinkeinopäällikkö / näringslivschef  Katri Roivainen, katri.roivainen(at)sipoo.fi

Kuntalain (10.4.2015/410) 1 § mukaan lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa. Lain tarkoituksena on myös edistää kunnan toiminnan suunnitelmallisuutta ja taloudellista kestävyyttä.

Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.

Näin ollen yksi kunnan tehtävistä on edistää alueensa elinvoimaa. Sipoon kunnan hallintosäännön 7 §:ssä määrätään: Esittelijänä toimivat elinkeinopäällikkö tai tämän sijainen, taikka työllisyyspäällikkö tai tämän sijainen, asiasisällöstä riippuen.

Sipoon kunnan hallintosäännön 25 § mukaan: Elinkeino- ja työllisyysjaosto vastaa

1. elinkeino- ja työllisyyspalvelujen kehittämisestä ja järjestämisestä. Elinkeinotoimen palvelut sisältävät monipuolisia yritysympäristön kehittämistä tukevia palveluita kuten yritysneuvonta-, matkailu-, tutkimuspalveluita sekä kunnan elinkeinorakenteen ja yritystoiminnan kehittämistä tukevat ohjelmat ja toimenpiteet. Työllisyyspalvelut käsittävät monipuolisia työllisyyden kehittämistoimia työnhakijoiden aktivointitoimenpiteistä paikalliseen työllistämiseen.

2. elinkeinostrategisten linjausten valmistelusta sekä elinkeinopoliittisesta seutu-, alue- ja  ohjelmayhteistyön kehittämisestä ja markkinoinnista. Jaosto pitää yhteyttä yrittäjiin, elinkeinoelämää edustaviin sidosryhmiin sekä elinkeinojen kehittämisestä vastaaviin muihin tahoihin.

Kunnan edellinen elinkeino-ohjelma vuosille 2018-2023 vaatii päivitystä vuosille 2024-2029. Kunta teetti jo vuoden 2023 aikana ulkoisen vetovoiman selvityksen taustaksi tulevalle elinkeino-ohjelmalle. Ensimmäisen suunnitelman mukaan yritysten, kunnanvaltuutettujen ja viranhaltijoiden näkemyksiä yhteen kokoava yritysfoorumi olisi pidetty loppuvuodesta 2023. Se jouduttiin kuitenkin siirtämään helmikuulle 2024. Elinkeinojaostolle esitellään vuoden 2024 tapahtumat ja askeleet elinkeino-ohjelman toteuttamista varten. Suunnitelman tarkoitus on luoda yhteinen näkemys sille, millainen on kokonaistilanne elinvoiman ja elinkeinojen suhteen nyt ja millaiselle näyttävät Sipoon mahdollisuudet tulevaisuudessa, mihin Sipoon kunta tähtää elinvoiman ja elinkeinon suhteen ja miten tavoitteet saavutetaan.

 

Esittelijä / Föredragande Elinkeinopäällikkö / Näringslivschef Roivainen Katri

Ehdotus / Förslag Merkitään tiedoksi / Antecknas för kännedom

Käsittely / Behandling  Puheenjohtaja ehdotti seuraavaa pöytäkirjamerkintää:

 ”Lisäksi elinkeino- ja työllisyysjaosto edellyttää, että yritysfoorumin lisäksi elinkeino- ja työllisyysjaostolle järjestetään elinkeino-ohjelmasta iltakoulu ensimmäisen yritysfoorumi tilaisuuden jälkeen ennen toista yritysfoorumi tilaisuutta.”

 Elinkeino- ja työllisyysjaosto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen.

 Ordförande föreslog följande protokollsanteckning:

 ”Dessutom förutsätter närings- och sysselsättningssektionen, att utöver att det ordnas ett företagsforum, bör det ordnas till närings- och sysselsättningssektionen en aftonskola om näringslivsprogrammet efter att den första tillställningen för företagsforumet har hållits och innan den andra tillställningen hålls.”

 Närings- och sysselsättningssektionen godkände enhälligt förslaget.

Päätös / Beslut Elinkeino- ja työllisyysjaosto merkitsi asian tiedoksi teknisellä korjauksella.

Lisäksi elinkeino- ja työllisyysjaosto hyväksyi seuraavan pöytäkirjamerkinnän:

"Lisäksi elinkeino- ja työllisyysjaosto edellyttää, että yritysfoorumin lisäksi elinkeino- ja työllisyysjaostolle järjestetään elinkeino-ohjelmasta iltakoulu ensimmäisen yritysfoorumi tilaisuuden jälkeen ennen toista yritysfoorumi tilaisuutta."

Näringslivs- och sysselsättningssektionen anteckande ärendet för kännedom med en teknisk korrigering.

Dessutom godkände näringslivs- och sysselsättningssektionen följande protokollsanteckning:

”Dessutom förutsätter närings- och sysselsättningssektionen, att utöver att det ordnas ett företagsforum, bör det ordnas till närings- och sysselsättningssektionen en aftonskola om näringslivsprogrammet efter att den första tillställningen för företagsforumet har hållits och innan den andra tillställningen hålls.”

 

Liitteet / Bilagor

 

Elinkeino- ja työllisyysjaosto / Näringslivs- och sysselsättningssektionen 02.04.2024 § 18               

124/14.00.01/2023  

Valmistelija / Beredare: elinkeinopäällikkö / näringslivschef  Katri Roivainen, katri.roivainen(at)sipoo.fi

Elinkeinosuunnitelman päivittämisen prosessi 2024.

Kuntalain (10.4.2015/410) 1 § mukaa lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa. Lain tarkoituksena on myös edistää kunnan toiminnan suunnitelmallisuutta ja taloudellista kestävyyttä.

Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.

Näin ollen yksi kunnan tehtävistä on edistää alueensa elinvoimaa. Sipoon kunnan hallintosäännön 7 §:ssä määrätään: Esittelijänä toimivat elinkeinopäällikkö tai tämän sijainen, taikka työllisyyspäällikkö tai tämän sijainen, asiasisällöstä riippuen.

Sipoon kunnan hallintosäännön 25 § mukaan:

Elinkeino- ja työllisyysjaosto vastaa:

1. elinkeino- ja työllisyyspalvelujen kehittämisestä ja järjestämisestä. Elinkeinotoimen palvelut sisältävät monipuolisia yritysympäristön kehittämistä tukevia palveluita kuten yritysneuvonta-, matkailu-, tutkimuspalveluita sekä kunnan elinkeinorakenteen ja yritystoiminnan kehittämistä tukevat ohjelmat ja toimenpiteet. Työllisyyspalvelut käsittävät monipuolisia työllisyyden kehittämistoimia työnhakijoiden aktivointitoimenpiteistä paikalliseen työllistämiseen.

2. elinkeinostrategisten linjausten valmistelusta sekä elinkeinopoliittisesta seutu-, alue- ja ohjelmayhteistyön kehittämisestä ja markkinoinnista. Jaosto pitää yhteyttä yrittäjiin, elinkeinoelämää edustaviin sidosryhmiin sekä elinkeinojen kehittämisestä vastaaviin muihin tahoihin.

Kunnan edellinen elinkeino-ohjelman päivitys vuosille 2018-2023 on aloitettu 29.2.2024 pidetyllä yritysfoorumilla. Paikalle saapui hyvä määrä kuntapäättäjiä, yrittäjiä ja viranhaltijoita. Sipoon kunnan yritysfoorumi järjestettiin torstaina 29.2.2024 Topelius-salissa. Ensimmäisen foorumin teemana oli tulevaisuus.

Yritysfoorumisarjan ensimmäisessä osassa tarkasteltiin tulevaisuuden näkymiä ja luotiin pohjaa Sipoon elinkeino-ohjelmalle. Erilaiset toimijat tarkastelivat moniulotteisesti Sipoon elinkeinon ja elinvoiman tulevaisuutta.

Foorumien myötä tehdään myös Sipoon kestävän matkailun suunnitelma. Tilaisuuden järjesti Sipoon kunnan elinkeinopalvelut, ja FCG toimi paneelikeskustelun vetäjänä.

Ensimmäisenä esiintymisvuorossa oli Climate Leadership Coalitionin pääekonomisti Timo Tyrväinen, joka käsitteli puheenvuorossaan elinkeinoelämän tulevaisuuden näkymiä Suomessa. Hänen puheessaan korostuivat talouskysymykset, jotka keskittyivät ilmastokriiseihin, talouteen ja epävarmuuksiin.

Toisena esiintyi Uudenmaan yrittäjien aluejohtaja Petri Ovaska. Hänen puhevuoronsa keskittyi tulevaisuuden näkymiin Uudenmaan yrittäjien näkökulmasta.

Uudenmaan liiton kehittämispäällikkö Outi Ervasti puhui Uudenmaan mahdollisuuksista tulevaisuudessa sekä kehitystrendeistä. Hän nosti esiin myös Sipoon kunnan mahdollisuudet osana Uuttamaata.

Viimeisenä kuultiin KUUMA-seudun yhteistyöjohtajaa Tarmo Aarniota, joka nosti esiin KUUMA-seudun mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Hän toi esiin myös Sipoon kunnan vahvuudet osana KUUMA-seutua.

Foorumi huipentui paneelikeskusteluun, johon osallistuivat illan puhujat ja kunnanjohtaja Mikael Grannas.

Elinkeino-ohjelman laatimista jatketaan seuraavissa yritysfoorumeissa 20.5. klo 17–20 Juhlatalolla. Syksyn yritysfoorumin ajankohta tarkentuu myöhemmin. Ohjelmassa on työpajatyöskentelyä, jossa tarkastellaan Sipoon kunnan nykytilaa ja luodaan askeleita prosessin etenemiselle.

Käydään elinkeino- ja työllisyysjaostossa keskustelu saadusta palautteesta koskien jo pidettyä yritysfoorumia ja tulevista tapahtumista.

 

Esittelijä / Föredragande Elinkeinopäällikkö / Näringslivschef Roivainen Katri

Ehdotus / Förslag Merkitään tiedoksi / Antecknas för kännedom

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Elinkeino- ja työllisyysjaosto merkitsi asian tiedoksi teknisillä korjauksilla.

Näringslivs- och sysselsättningssektionen antecknade ärendet för kännedom med tekniska korrigeringar.

 

Liitteet / Bilagor