Dynasty informationsservice Sökning RSS Sibbo

RSS-länk

Mötesärende:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://sipoose.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen valiokunta / Tekniska utskottet
Protokoll 13.09.2022/Paragraf 108

Lausunto Miilin liikuntahallin hankesuunnitelmasta / Utlåtande om projektplanen för idrottshallen i Miiliområdet

Tekninen valiokunta / Tekniska utskottet 27.04.2022 § 45 

Valmistelija / Beredare: Investointipäällikkö / Investeringschef Marika Kämppi, marika.kamppi(at)sipoo.fi

Hankkeen tavoitteet ja aiemmat päätökset

Miilin sivistyskeskus on valmistunut Sipoonlahden kouluksi luokka-asteille 3-9 vuonna 2009. Koulun laajennuksen ja peruskorjauksen myötä 2019-2020 sen toiminta kasvoi nykyiseen laajuuteensa. Laajennuksen ja peruskorjauksen jälkeen sivistyskeskuksen tilat palvelevat enimmillään noin 1150 perusopetuksen lasta ja noin 150 esiopetuksen lasta. Henkilökunnan määräksi arvioidaan enimmillään 135 henkilöä. Miilin alueelle sijoittuvan Söderkulla skolan hankesuunnitelmassa on oppilasmääräksi määritelty n. 300 oppilasta.

Sipoonlahden koulun laajentaminen ja kampusalueen toteuttaminen on aikanaan päätetty tehdä useammassa eri vaiheessa. Ja nyt suunnitteilla olevalla Miilin liikuntahallilla vastataan koulukeskuksen laajentumisen ja Söderkullan alueen kasvun myötä lisääntyvään liikuntatilojen tarpeeseen ja korvataan entisen Opintien koulukeskuksen käytöstä poistuvia tiloja.

Laajentamisen tavoitteena on rakentaa toimiva, arkkitehtonisesti korkeatasoinen sekä kustannustehokas liikuntahalli. Hallin toteuttamista on tutkittu 1- ja 2-tasoratkaisuna. Samassa yhteydessä nykyisen koulun liikuntasalin tiloja on tarkoitus muuttaa siten, että toimintaa voidaan kehittää kulttuuripalveluiden tarpeet huomioiden.

Sipoonlahden koulun laajentamisen ja muutostöiden hankesuunnitelma on hyväksytty kunnankunnanvaltuustossa 1.11.2016. Tuolloin hankesuunnitelmassa linjattiin uuden liikuntasalin laajuudesta näin "Koko laajuudessaan Sipoonlahden koulu tarvitsee yhteensä viiteen n. 300 m2 lohkoon jaettavat liikuntasalit, joten Opintien salin poistuttua käytöstä nykyisen liikuntasalin lisäksi tulee toteuttaa uusi kolmeen osaan jaettava n. 1000 m2 liikuntasali." Ja tätä linjausta on pidetty työn yhtenä lähtökohtana. 

Hankesuunnitelmatyön eteneminen

Hankesuunnitteluvaiheen työtä on ohjannut hankeryhmä, jonka tehtävänä on ollut johtaa ja koordinoida suunnittelua sekä arvioida eri suunnitteluratkaisujen soveltuvuutta eri toimintojen tarpeisiin. Hankeryhmä on työskennellyt 15.6.2021 - 3.3.2022 välisenä aikana.

Hankeryhmään ovat kuuluneet sivistysjohtaja Jukka Pietinen, opetuspäällikkö Hannu Ollikainen, erityissuunnittelija Harri Anttila, kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Anne Laitinen, Sipoon opiston rehtori Annelie Åkerman-Anttila, liikuntapalvelupäällikkö Katriina Sahala (Piritta Forsell 6.8.2021 asti), rakennuttajainsinööri Jukka Haakana ja investointipäällikkö Marika Kämppi.

Hankkeesta kokonaisuutena on vastannut A-insinöörit Oy. Hallin pääsuunnittelijana ja arkkitehtina on toiminut Pertti Pääsky AW2-Arkkitehdit Oy:stä, jotka ovat olleet A-insinöörien alikonsulttina. Samoin alikonsulttina on toiminut A-insinöörit Rakennuttaminen Oy, joka on vastannut kustannuslaskennasta. Sähkö- ja LVIA-teknisen selvityksen on laatinut Granlund Häme Oy ja rakennustapaselosteen on laatinut Severi Anttonen Ky.

Hankeryhmän suunnitelmia on kommentoinut kertaalleen ohjausryhmä, joka kokoontui joulukuussa 2021. Hankeryhmään kuului kunnanjohtaja Mikael Grannas, sivistysjohtaja Jukka Pietinen ja tekninen johtaja Ilari Myllyvirta.

Miilin liikuntahallin hankesuunnitelma

Hankesuunnitelmalla on valmisteltu Miilin uuden liikuntahallin, väestönsuojien, hallin sisääntulopihan reitteineen ja niihin liittyvän pysäköintialueen rakentaminen sekä nykyiseen liikuntasaliin liittyvät muutostyöt. Halli vastaa koulun liikunnan, kulttuurin ja iltakäytön kasvavaan tarpeeseen Sipoossa.

Hankesuunnittelussa on tarkasteltu kahta vaihtoehtoista toteutusratkaisua: 1- ja 2-tasoista hallirakennusta. Vaihtoehtojen tarkastelussa haluttiin lähestyä tehtävää toisaalta kustannusnäkökulmasta, toisaalta toiminnallisuuden ehdoilla. Toimintojen haluttiin olevan ratkaisuissa yhdenvertaisia, jotta saataisiin vertailukelpoisia vaihtoehtoja.

Suunniteltu pääsaapumissuunta on idästä, Miilin päiväkodin takaa. Jalankulun ja pyöräilyn yhteydet johdetaan laajennusosaan idästä sekä etelästä, jossa sijaitsevat pääsisäänkäynti ja keskusaula. Myös kulku lännestä kirjaston sisäänkäynnin kautta on jalan tai pyörällä saapuvien käytössä. Hallin huoltoliikenne ja tavarankuljetus tapahtuu koilliskulmasta.

Julkisivussa tumma tiili, pinnoitettu teräsohutlevy konehuoneissa ja lasilankku porrashuoneissa sopisivat kallioisen mäntymetsän ja olevan koulun tiilijulkisivujen väliin.

Koulun liikuntatilojen tarve on viisi lohkoa, ne kaikki ovat kooltaan noin 300 m2, uusi halli jaetaan kolmeen lohkoon ja koulun liikuntasalissa on kaksi lohkoa. Hallin kolme ja salin 2 lohkoa muodostavat yhdessä vaaditut viisi lohkoa.  Kolmeen osaan jaettaessa lohkot ovat sitä paitsi malliltaan parempia. 1044m2 kokoinen liikuntahalli palvelee koululiikunnan lisäksi urheiluseuratoiminnan ja kansalaisopiston tarpeita, päiväkäytössä rajallisesti ja iltaisin laajasti ja monipuolisesti. Kansalaisopiston, urheiluseurojen ja koulun yhteistyöllä ja yhteiskäytöllä salien käyttöastetta voidaan nostaa ja toimintaa monipuolistaa.

Lisäksi väestönsuojien toteutuksella vastataan sivistyskeskuksen aiemman laajennuksen, tämän liikuntahallin ja suunnitellun Söderkulla skolan väestönsuojatarpeisiin. VSS-tilojen laajentaminen on velvoittava aiemman laajennuksen rakennusluvan mukaan.

Miilin liikuntahallin arvioidut perustamiskustannukset ja vuokran määrittely

Uuden liikuntahallin rakentaminen. Taloussuunnitelmassa liikuntahallihankkeen suunnitteluun on esitetty varauksia vuosille 2023-2024, rakentamiselle ei ole toistaiseksi päätetty aikataulua.

A-insinöörit Rakennuttamisen laskentapalvelujen laatiman kustannusarvion mukaan hankkeen rakennuskustannukset ovat 1-tasoratkaisulle 8 694 000 euroa (alv 0 %) (4 516 €/brm2) ja 2-tasoratkaisulle 8 107 000 euroa (alv. 0 %) (3 958 €/brm2) Hankkeen ensikalustukseen ja isoon näyttötauluun investointikustannuksista 665 000 euroa. 

Kustannusarvio

1-taso

Kustannusarvio

2-taso

Rakentamiskustannukset

8 694 000

8 107 000

Ensikalustus (arvio)

665 000

665 000

Yhteensä

9 359 000 € (alv0%)

8 772 000 € (alv0%)

Kustannuslaskennassa käytetyt laajuus on 1-tasoratkaisulle 1 925 brm2 ja 2-tasoratkaisulle 2 048 brm2 Hankevarauksia on huomioitu 1-tasoratkaisulle 10 % ja 2-tasoratkaisulle 10 %

Rakennuskustannukset käsittävät pihojen ja rakennuksen rakennus- ja talotekniset työt ja lisäksi investointikustannuksiin lasketaan ensikertaisen kalustamisen ja rakennuttamisen kustannukset.

Nykyisen liikuntasalin peruskorjaus. A-insinöörit Rakennuttamisen laskentapalvelujen laatiman kustannusarvion mukaan hankkeen rakennuskustannukset ovat 1-taso ratkaisulle 669 000 euroa (alv. 0 %) (549 €/brm2) ja 2-taso ratkaisulle 872 000 euroa (alv. 0 %) (722 €/brm2). Rakennuskustannusten lisäksi saliin varataan ensikalustukseen ja teleskooppikatsomon toteutukseen yhteensä noin 125 000 €. Tähän peruskorjaustyöhön ei ole varauduttu aiemmissa talousarvioissa.

Kustannusarvio

1-taso

Kustannusarvio

2-taso

Rakentamiskustannukset

669 000

872 000

Ensikalustus (arvio)

125 000

125 000

Yhteensä

794 000 € (alv0%)

997 000 € (alv0%)

Vanhan liikuntasalin peruskorjaus ja uuden hallin toteuttaminen maksaa yhteensä

Kustannusarvio

1-taso

Kustannusarvio

2-taso

Rakentamiskustannukset

9 363 000

8 979 000

Ensikalustus (arvio)

790 000 

790 000

Yhteensä

10 153 000 € (alv 0 %)

 9 769 000 (alv 0 %)

Sisäinen vuokra. Kiinteistön käyttökustannukset on laskettu Sipoon kunnan sisäisen vuokran laskentaperiaattein. Pääomakulu on suoraan verrannollinen investointikustannukseen ja ylläpitovuokra on arvioitu ilman tarkempia tietoja muun muassa lämmitysratkaisujen yksityiskohdista,  lattiamateriaalien valinnasta tai kiinteistön käyttömääristä.

Ratkaisujen kuukausivuokra on yhteensä 1-tasossa 58 160 €/kk ja 2-tasossa 57 110 €/kk.

Toteutussuunnittelu ja aikataulu

Hankesuunnitelman hyväksymisellä päätetään hankkeen toteuttamisesta hankesuunnitelman mukaisella tilaohjelmalla ja tavoitehinnalla. Nämä asiat tulevat päätetyiksi hankesuunnitelmassa, jonka kunnan hallintosäännön mukainen taho hyväksyy. Kunnan voimassa oleva hallintosäännössä yli 5 milj. € hankesuunnitelmat hyväksyy kunnanvaltuusto.

Taloussuunnitelmavuosille 2023-2024 on varattu rahoitusta yksityiskohtaisemman suunnittelun käynnistämiseen.

Investointisuunnitelmassa hallin toteuttamiseen on varauduttu vuosille 2025-2026. Hankkeen toteuttamisen aikataulu tulee määrittää hankesuunnitelman hallinnollisessa käsittelyssä tarkemmin. Sipoonlahden koulun laajennuksen väestönsuojarakentamisvelvoitteet tulee huomioida aikataulusta päätettäessä.

Esittelijä / Föredragande Tekninen johtaja / Teknisk direktör Myllyvirta Ilari

Ehdotus / Förslag Tekninen valiokunta lähettää Miilin liikuntahallin hankesuunnitelman lausunnoille vapaa-ajanjaostoon, suomen- ja ruotsinkielisiin koulutusjaostoihin ja sivistysvaliokuntaan.
 
Tekniska utskottet begär utlåtande om projektplanen för idrottshallen i Miiliområdet av fritidssektionen, finska och svenska utbildningssektionerna och bildningsutskottet.

Käsittely / Behandling  

Teknisen johtajan muutettu ehdotus / Tekniska direktörens ändrat förslag

 Tekninen valiokunta lähettää Miilin liikuntahallin hankesuunnitelman lausunnoille vapaa-ajan jaokseen, suomen- ja ruotsinkielisiin koulutusjaoksiin ja sivistysvaliokuntaan. Lausunnossa toivotaan otettavan kantaa myös hankesuunnitelmassa esitettyjen vaihtoehtojen paremmuuteen perusteluineen sekä toteutusaikatauluun talouden ja väestösuoja- ja liikuntatarpeen osalta

Tekniska utskottet begär utlåtande om projektplanen för idrottshallen i Miiliområdet av fritidssektionen, finska och svenska utbildningssektionerna och bildningsutskottet. Det är önskvärt att man i utlåtandet också ställer de i projektplanen föreslagna alternativen i rangordning och motiverar dem samt tar ställning till de ekonomiska aspekterna och tidtabellen angående behovet av att bygga ett skyddsrum och en idrottshall.
 
Päätös / Beslut Tekninen valiokunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän muutetun ehdotuksen.
Pykälä tarkistettiin välittömästi.

Tekniska utskottet godkände enhälligt föredragandens ändrade förslag.
Paragrafen justerades omedelbart.

Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet 24.08.2022 § 81 

Valmistelija / Beredare: Valmistelija / Beredare: Sivistysjohtaja / Bildningsdirektör Jukka Pietinen

Tekninen valiokunta pyytää TEKVLK 27.04.2022 § 45 sivistysvaliokunnalta lausuntoa Miilin liikuntahallin hankesuunnitelmasta. Lausunnossa toivotaan otettavan kantaa myös hankesuunnitelmassa esitettyjen vaihtoehtojen paremmuuteen perusteluineen sekä toteutusaikatauluun talouden ja väestösuoja- ja liikuntatarpeen osalta.

Toimivalta

Sipoon kunnan hallintosäännön 23 § mukaisesti sivistysvaliokunta antaa lausunnot toimialaansa kuuluvista asioista sekä valmistelee kunnanhallitukselle kunnan lausunnot toimialaansa kuuluvista, kunnan kannalta merkittävistä asioista. Suomenkielinen koulutusjaosto, ruotsinkielinen koulutusjaosto ja vapaa ajan jaostot ovat antaneet asiasta hallintosäännön 28 § ja 29 § mukaisesti sivistysvaliokunnalle omat lausuntonsa (lausunnot liitteinä).

Jaostojen lausuntojen pohjalta on laadittu sivistysvaliokunnan lausunto, johon on lisätty varhaiskasvatuksen osuus.

Esittelijä / Föredragande Vt. Sivistysjohtaja / Tf. Bildningsdirektör Ollikainen Hannu

Ehdotus / Förslag Sivistysvaliokunta päättää antaa tekniselle valiokunnalle liitteen 1 mukaisen lausunnon.

Bildningsutskottet beslutar att ge sitt utlåtande till tekniska utskottet enligt bilaga 1.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Sivistysvaliokunta päätti yksimielisesti antaa muutetun lausunnon tekniselle valiokunnalle. Pykälä tarkistettiin välittömästi.

Bildningsutskottet beslöt enhälligt att ge det ändrade utlåtandet till tekniska utskottet. Paragrafen justerades omedelbart.

Tekninen valiokunta / Tekniska utskottet 13.09.2022 § 108  

509/10.03.02.00/2022  

Sivistysvaliokunta on käsitellyt kokouksessaan 24.8.2022 Miilin liikuntahallista annettavaa lausuntoa (liitteenä). Suomenkielinen koulutusjaosto, ruotsinkielinen koulutusjaosto ja vapaa-ajan jaosto ovat antaneet sivistysvaliokunnalle aiemmin omat lausuntonsa.

Tekninen valiokunta pyysi ottamaan kantaa erityisesti hankesuunnitelmassa esitettyjen vaihtoehtojen paremmuuteen perusteluineen sekä toteutusaikatauluun talouden ja väestösuoja- ja liikuntatarpeen osalta.

Sivitystoimen tilatarpeet

Sivistysvaliokunta toteaa lausunnossaan, että "Uusi liikuntahalli on tarpeen, koska sillä korvataan entisen Opintien koulukeskuksen käytöstä poistuvaa tilaa." Opintien alueen asemakaavan valmistelu on alkamassa syksyn 2022 aikana. Koulukeskuksen toiminta on siirtynyt Miilin aluelle liikuntasalia lukuunottamatta eikä vastaavalle varaukselle ole tulevaisuudessa tarvetta. Opintien alueen kiinteistöt ovat tällä hetkellä liikuntasalia lukuunottamatta tyhjillään. Kiinteistöihin kohdistuu toistuvasti ilkivaltaa ja ainakin tilojen osittaista purkamista tulisi harkita.

Sivistysvaliokunta toteaa lausunnossaan myös, että Opintiellä sijaitsevan Söderkullan koulukeskuksen alueella sijaitsevien liikuntatilojen tulee olla käytössä, kunnes Miilin saneerattava liikuntatila on valmistunut. Sivistysvaliokunnan mukaan olisi toivottavaa, että vanhan salin remontti ja uuden hallin rakentaminen tehdään yhtäaikaisesti.

Sivistysvaliokunta kirjoittaa myös, että Miilin nykyinen liikuntasali ei riitä kaikille käyttäjille eikä Opintien vanha liikuntasali palvele enää esiopetuksen ja koulujen tarvetta, sillä sen etäisyys on liian kaukana kiinteistöstä. Miilin salin suunnittelussa on myös huomioitu Sipoon opiston osalta poistuneet tilat sekä ent. Söderkulla skolanista ja Opintiellä sijaitsevasta Punahilkasta.

Sivistysvaliokunta puoltaa nykyisen liikuntasalin muuttamista kaksiosaiseksi tanssi- ja esiintymistilaksi. Lisäksi sivitysvaliokunta muistuttaa, että tilojen tekniikan ja akustiikan tulee vastata käyttötarkoitusta. Nämä ovat toteutussuunnittelun asioita, joihin paneudutaan, kun päätös jatkosuunnittelusta ja halli-investoinnista tehdään.

Sivistysvaliokunta kiinnittää myös huomiota uuden hallin kulkureittien toimivuuteen ja tilojen käytettävyyteen myös tilanteessa, jossa kaikki uuden hallin lohkot ovat käytössä. Kulkureittien suunnitteluun tullaan paneutumaan myöhemmässä suunnitteluvaiheessa.

Lausunnossa oli myös esitetty hankkeen vaikutuksia Varhaiskasvatuksen näkökulmasta lausunnossa pyydettiin kiinnittämään erityisesti liikennejärjestelyihin ja suunniteltava ne yksityiskohtaisesti, jotta ne palvelevat monipuolisesti kaikkia asiakkaita. varhaiskasvatuspalveluihin, jotka arvioitiin pääsääntöisesti positiivisiksi.

Lisäksi toivottiin, että Miilin päiväkodin salin ikkunanäkymää maisemoitaisiin rakennuksen taakse sijoittuvan pysäköintialueen vuoksi.

Toteutusaikataulu ja vaihtoehdot

Sivistysvaliokunta toivoo lausunnossaan, että toiminnan kannalta olisi parempi, että vanhan salin remontti ja uuden hallin rakentaminen tehdään yhtäaikaisesti. Projektien yhtäaikaisuus häiritsee esiopetuksen ja koulujen toimintaa vähiten.

Sivistysvaliokunta esittää, että uusi halli tulisi rakentaa samaan tasoon nykyisen salin kanssa (1-taso-ratkaisu) ja että vanha sali tulisi peruskorjata samalla, kun uusi halli rakennetaan. Jos tämä ei ole taloudellisesti mahdollista, sivistysvaliokunta pitää tärkeänä, että uusi halli rakennetaan vuosien 2025-2026 aikana.

Hallin suunnitteluun on nyt varauduttu investointisuunnitelmassa vuosina 2023-2025 ja sen jälkeen heti perään rakentamiseen. Hallin rakennustyöt alueella on aloitettava louhinnalla, joka tulisi ajoittaa koulu-ja varhaiskasvatustoiminta huomioiden kesäkaudelle. Näin rakentaminen jaksottuu kolmelle vuodelle. Hallin toteuttaminen on mahdollista aloittaa myös vuonna 2025.

Sivistysvaliokunta edellyttää lausunnossaan, että tekninen valiokunta päivittää kustannusarvion vastaamaan nykyistä kustannustasoa. Kustannusarviosta on pyydetty A-insinöörit Rakennuttajat Oy:ltä  rakennuskustannusindeksikorotettu tarkastelu.

Hallin saavutettavuus ja liikenteen sujuvuus on varmistettava myös saavuttaessa joukkoliikenteellä. Halli on liikenteellisesti vaativassa paikassa ja liikennejärjestelyihin on panostettava toteutussuunnittelussa.

Väestönsuojan tarve

Väestönsuojien tarvetta on kuvattu lausunnossa seuraavasti: "Miilin alueelle on keskitetty koko eteläisen Sipoon suomenkielinen perusopetus. Lisäksi Miilissä toimii Söderkulla skola, Leppätien koulun Etelä-Sipoon kielikylpyopetus ja näihin liittyvä esiopetus. Lisäksi alueella on suuri päiväkoti. Alueella ei ole asianmukaista väestönsuojaa. Väestönsuojan mitoituksessa tulee huomioida tulevina vuosina odotettu väestönkasvu."

Väestönsuojien toteutuksella vastataan sivistyskeskuksen aiemman laajennuksen, Miilin liikuntahallin ja suunnitellun, uuden Söderkulla skolan väestönsuojatarpeisiin. Uusien väestönsuojien mitoitus perustuu koko sivistyskeskuksen keskimääräiseen henkilömäärään. Siitä on rakennettu 250 m2 eli rakennettavaksi jää 152 m2. Miilin päiväkodilla on omat väestösuojatilat.

VSS-tilojen laajentaminen on velvoittava aiemman laajennuksen rakennusluvan mukaisesti. Rakennusvalvontaviranomainen on sallinnut lykkäystä väestönsuojan toteuttamiseksi, jos se rakennetaan viiden vuoden kuluessa ensimmäisen rakennuksen osittaisesta loppukatselmuksesta, mikä on pidetty 07/2019. Rakennusluvan myöntävä viranomainen voi sallia yhteisen väestönsuojan rakennettavaksi myöhemminkin kuin viiden vuoden kuluessa ensimmäisen rakennuksen osittaisesta loppukatselmuksesta, jos siihen on perusteltu syy eikä poikkeuksen tekeminen olennaisesti heikennä suojautumismahdollisuuksia.

Väestönsuojatilojen toteutuksen lykkäykselle haetaan jatkolupaa vuoden 2022 loppuun mennessä, kun hankesuunnitelma on käsitelty. Päätöksen jatkoluvasta, mahdollisen jatkoajan pituudesta ja väestönsuojatilojen riittävyydestä tekee rakennusvalvontaviranomainen kuultuaan pelastusviranomaista.

Esittelijä / Föredragande Vt. Tekninen johtaja / Tf Teknisk direktör Siren Lari

Ehdotus / Förslag Tekninen valiokunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle Miilin liikuntahallin hankesuunnitelman hyväksymistä.

Hanke etenee hankesuunnitelman hyväksymisen jälkeen toteutussuunnitteluvaiheeseen. Toteutussuunnittelussa huomioidaan saatu lausunto ja tarkennetaan suunnitelmia muun muassa tilojen akustiikan ja toiminnallisuuden osalta sekä liikennejärjestelyjen osalta.

Miilin liikuntahallin rakentamisajankohdaksi on investointiohjelmassa esitetty 2026-2028. Tekninen valiokunta esittää, että halli toteutetaan investointiohjelman mukaisessa aikataulussa.

Tekniska utskottet beslutar föreslå kommunstyrelsen och vidare fullmäktige att projektplanen för idrottshallen i Miiliområdet godkänns.

När projektplanen har godkänts går projektet vidare till fasen för genomförandeplanering. Vid genomförandeplaneringen beaktas det inkomna utlåtandet, och planerna preciseras bland annat beträffande akustiken, funktionaliteten och trafikarrangemangen.

Det föreslås i investeringsprogrammet att idrottshallen i Miiliområdet byggs under åren 2026-2028. Tekniska utskottet föreslår att hallen byggs i enlighet med tidtabellen i investeringsprogrammet.

Käsittely / Behandling

Muutettu ehdotus / Ändrat förslag

Tekninen valiokunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle Miilin liikuntahallin hankesuunnitelman hyväksymistä päivitetyn kustannusarvion mukaisesti.

Miilin liikuntahallin rakentamisajankohdaksi on investointiohjelmassa esitetty 2026-2028. Tekninen valiokunta esittää, että halli toteutetaan investointiohjelman mukaisessa aikataulussa 1-tasoratkaisuna.

 Tekniska utskottet beslutar föreslå kommunstyrelsen och vidare fullmäktige att projektplanen för idrottshallen i Miiliområdet godkänns enligt den uppdaterade kostnadskalkylen.

Det föreslås i investeringsprogrammet att idrottshallen i Miiliområdet byggs under åren 2026-2028. Tekniska utskottet föreslår att hallen byggs i enlighet med tidtabellen i investeringsprogrammet som en enplanslösning.